Uutislistaukseen

Puiden istutus kuvastaa toivoa ja tulevaisuutta

"Vaikka tietäisin, että maailmanloppu tulee huomenna, istuttaisin tänään omenapuun", kerrotaan Martti Lutherin sanoneen.

Kuvassa reformaation merkkivuoden tunnus omenapuu

Reformaation 500-vuotismerkkivuoden tunnus on omenapuu. Se viittaa toivoon, kasvamiseen ja tulevaisuuteen. Kolme oululaista seurakuntaa osallistuu puidenistutustalkoisiin ja istuttaa puita kirkkojensa läheisyyteen 28.5. Luomakunnan sunnuntain messun yhteydessä.

Oulunsalossa istutetaan Toimitalon sisäpihalle omenapuu kuvaamaan hengen hedelmiä, joita ovat Galatalaiskirjeen mukaan rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

Kiimingissä istutetaan kaikkiaan viisi puuta. Nämä puut kuvastavat esimerkiksi seurakuntalaisia, työntekijöitä ja seurakunnan vapaaehtoisia. Yksi puu istutetaan ystävyysseurakunnalle.

Tuiran seurakunnassa istutetaan kolme puuta: Tuiran kirkon pihalle, Pyhän Luukkaan kappelin pihalle ja Pyhän Tuomaan kirkon pihalle. Tuirassa istutetaan omenapuun sijaan pohjoisen oloihin sopivia havupuita.

 

Julkaistu 3.5.2017

2017-05-03 11:23:00.0