Uutislistaukseen

Motoristikirkko käynnistää ajokauden

Motoristien kirkko järjestetään Ylikiimingin kirkossa sunnuntaina 7.5. kello 12.
Kuvassa Ylikiimingin kirkko ja moottoripyöriä

 

Hengellinen ajokauden avaus järjestetään jo 18. kerran – tällä kertaa kuitenkin tavallista aikaisemmin, sillä aiemmin motoristit ovat kokoontuneet yhteen vasta helatorstaina.

Monille tämä on jokavuotinen kokoontumisajo, jonne pitää päästä. Motoristikirkko puhuttelee suomalaisen suhdetta uskoon ja Jumalaan: siitä ei tehdä numeroa eikä sitä esitellä, mutta se halutaan jotenkin kuitenkin käytännössä konkretisoida ja osoittaa”, pohtii kirkossa saarnaava pastori Ari Savuoja.

Kirkko täyttyy vuodesta toiseen

Motoristikirkko on ollut joka vuosi hyvin suosittu. Se eroaa tavallisesta jumalanpalveluksesta siten, että kirkossa luetaan Motoristin psalmi sekä Motoristin esirukous. Musiikista huolehtii nuorten bändi Oulujoki AllStars. Kirkossa toimii liturgina Jouni Riipinen, saarnaa Ari Savuoja ja jumalanpalvelusta avustaa Gospel Riders -moottoripyöräkerhon jäseniä.

Kirkon jälkeen pihalla järjestetään yhteiskaasutus. ”Moottoreita käytetään kolme kertaa ylikierroksilla merkiksi Jumalalle annetusta ylistyksestä”, Savuoja kertoo. Moottoripyöräparaati suuntaa kirkolta seurakuntatalolle kirkkokahveille ja makkaran ostoon.

”Monet motoristit ovat todenneet, että vasta motoristikirkon jälkeen ajokausi pääsee kunnolla käyntiin. Toisten motoristien tapaaminen ja ajokokemusten vaihto on myös tärkeä osa yhteistä kirkkohetkeä”, toteaa pastori Jouni Riipinen.

 

Kuva: Raija Vikström

Julkaistu 27.4.2017

2017-04-27 12:53:57.0