Uutislistaukseen

Seurakunnat kutsuvat oululaisia kunnallisvaaliehdokkaita keskusteluun

Oulun seurakunnat järjestävät #teesit2017 -keskustelupaneelin torstainan 2.3. klo 18 Karjasillan kirkossa. Tapahtuma kokoaa yhteen eri puolueiden edustajia sekä kulttuurin, median, järjestöjen ja kirkon edustajia keskustelemaan teemalla Yhdessä  Armo on sitä, ettei kukaan jää yksin.

reformaatio_pieni.png

Keskustelussa pohditaan muun muassa miten Oulua tulisi muuttaa tai kehittää, jotta oman paikan löytäminen ja armon tunteminen olisivat tänään mahdollisia sekä miten tulevaisuutta rakennetaan yhdessä.

Puolueista mukana ovat Marjo Kemppainen (vihr.), Katja Koskinen (kok.), Kari Vuollo (kesk.), Krista Inkala (ps.) Hilkka Haaga (vas.), Laura Huhtala (kd.), Marika Mattila (sd.) sekä Ulla Kokkonen (rkp).

Tänä vuonna on kulunut 500 vuotta Martti Lutherin teesien julkistamisesta. Keskustelupaneelissa sekä edustajat että yleisö pääsevät laatimaan uusia teesejä tilaisuuden teeman pohjalta.

Teesejä kerätään valtakunnallisesti tämän vuoden aikana ja ne julkaistaan 31.10.2017.

Tapahtumaa voi seurata suoratoistona sekä jälkikäteen tallenteelta Virtuaalikirkko-sivustolta osoitteesta www.virtuaalikirkko.fi.

Keskustelupaneeli kuuluu osana Reformaation merkkivuoden tapahtumiin ja on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Tilaisuus on myös osa Karjasillan ja Tuiran seurakuntien vuoden aikana järjestämää Luterilainen Suomi –tapahtumasarjaa.


 

 

 

 

 

 

2017-03-01 14:50:44.0