Uutislistaukseen

Kaukovainion kappeli käyttökieltoon sisäilmaongelmien vuoksi

Seurakunnan toiminta Kaukovainiolla jatkuu ja saa uusia muotoja

 

2016_11 Kaukovainion kappeli ulkoa talvi_0013_THUMB.jpg

Kaukovainion kappeli Oulussa asetetaan käyttökieltoon 1.1.2017 alkaen sisäilmaongelmien vuoksi. Useista kuntotutkimuksista ja suositusten mukaan tehdyistä korjauksista huolimatta Kaukovainion kappelissa ei ole enää terveellistä työskennellä tai kokoontua.

Seurakuntatalo puretaan todennäköisesti vuoden 2017 aikana. Purkamispäätös tulee Oulun seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvoston käsittelyyn ensi viikolla 15.11., kun kokouksen esityslistalla on Kaukovainiota koskeva maankäyttösopimus Oulun kaupungin kanssa.

Oulun seurakuntayhtymä on jo vuonna 2013 linjannut, että se luopuu 30 prosentista kiinteistöistä turvatakseen taloutensa.  Kaukovainion kappelista luopumista on jo siis suunniteltu pitempään. Alun perin tarkoitus oli luopua Kaukovainion kappelista toukokuussa 2017. Kappelissa ei ole ollut työntekijöiden työpisteitä yli vuoteen.

Kaukovainion keskustassa sijaitseva seurakuntatalo on arkkitehti Veli Karjalaisen suunnittelema. Seurakuntatalo on rakennettu 1977.

Korvaavia tiloja eri puolilla Kaukovainiota ja lähialueita

”Vaikka kappelin poistuu käytöstä, seurakunnan toiminta Kaukovainiolla jatkuu ja saa uusia muotoja”, sanoo alueella toimiva Karjasillan seurakunnan pastori Kimmo Kieksi.

”Muutos pakottaa meidät miettimään toimintaa uudella tavalla ja verkostoitumaan, se on ehdottomasti hyvä asia”, hän jatkaa.

 

Tulevaisuudessa seurakunnan toiminnalle pyritään saamaan tilat joko Kaukovainiolle valmistuvasta uudesta ostoskeskuksesta tai kerrostalon kivijalasta.

Nyt siirtymäajaksi Karjasillan seurakunta ei vuokraa yhtä korvaavaa toimitilaa, vaan seurakunnan toimintaa tulee olemaan muun muassa Hiirihaukkatalossa ja alueen palvelukodeissa.

Alakouluikäisten kerhot jatkuvat vuoden vaihteen jälkeen Hiirihaukkatalossa. Perhekerho jatkuu Merikotkantie palvelutalon tiloissa. Sinne on suunnitelmissa myös uusi Monen polven perhekerho, johon kutsutaan lapsiperheiden lisäksi palvelutalossa ja muualla Kaukovainiolla asuvia vanhuksia.

”Alueella asuu paljon perheitä, joilla isovanhemmat asuvat kaukana ja toisaalta paljon yksinäisiä vanhuksia. Haluaisimme toiminnallamme tuoda näitä ihmisiä yhteen ja luoda uudenlaista eri-ikäisille suunnattua toimintaa”, Kimmo Kieksi sanoo.

Osa seurakunnan toiminnasta, kuten diakonian aamupuuro on siirretty Karjasillan kirkon tiloihin.  

Jumalanpalveluksia pyritään alueella jatkamaan, mutta säännöllisistä joka sunnuntaisista messuista luovutaan. Jumalanpalveluksia esitetään pidettäväksi kerran kuukaudessa tai merkittävimpinä kirkollisina pyhinä esimerkiksi Kaukovainiolla sijaitsevan Hiirosenkodin juhlasalissa.

 

Jäähyväisjuhla vietetään 18.12.

Kaukovainion kappelissa on toimintaa jouluaattoon 24.12. saakka, jolloin siellä on vielä jouluaaton hartaus. Varsinainen jäähyväisjuhla pidetään 18.12., juhla alkaa messulla klo 12.

 

Julkaistu 11.11.2016

 

 

 

2016-11-11 10:21:15.0