Uutislistaukseen

Ari-Pekka Metson vaalisaarna kuullaan sunnuntaina Oulun tuomiokirkossa

Tuomiorovastin vaalin eli Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherranvaalin viimeinen vaalinäyte kuullaan ensi sunnuntaina.
Ari-Pekka Metso_0159vaaka_L.jpg

 
Kolmannelle vaalisijalle asetettu Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Ari-Pekka Metso toimittaa messun ja saarnaa sunnuntaina 30.10. kello 10 Oulun tuomiokirkossa.

 

Tällä hetkellä Ari-Pekka Metso, 52, toimii Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalaisena. Koulutukseltaan hän on teologian kandidaatti (vastaa nykyistä teologian maisterin tutkintoa) ja filosofian maisteri. Metso on vihitty papiksi vuonna 1989.
 
Messun jälkeen on tarjolla kirkkokahvit Keskustan seurakuntatalossa, Isokatu 17.

 

Vaalipaneeli Valkeassa perjantaina 4.11.

 

Varsinainen vaalipaneeli järjestetään perjantaina 4.11. kello 16 Kauppakeskus Valkeassa.  Vaalipaneelin juontavat vaalilautakunnan puheenjohtaja Lyly Rajala ja nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppala.


Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on asettanut hakijoista ensimmäiselle vaalisijalle Kiimingin seurakunnan kirkkoherran Pauli Niemelän. Toisella vaalisijalla on Oulujoen seurakunnan kirkkoherra Satu Saarinen ja kolmannella vaalisijalla Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Ari-Pekka Metso. Kaikki ehdokkaat antavat vaalinäytteen eli saarnaavat ja toimittavat messun kolmena peräkkäisenä sunnuntaina Oulun tuomiokirkossa: 16.10. Pauli Niemelä, 23.10. Satu Saarinen ja 30.10. Ari-Pekka Metso. 


Vaalisaarna ja vaalipaneeli ovat ikään kuin kirkkoherraehdokkaan työhaastattelu, sillä seurakuntalaiset valitsevat kirkkoherran suorassa kansanvaalissa. Tuomiorovastin vaali käydään isänpäivänä 13. marraskuuta Oulun tuomiokirkossa, ennakkoäänestys on 7.–11.11.

 

Vaalissa äänioikeutettuja ovat Oulun tuomiokirkkoseurakunnan täysi-ikäiset jäsenet, jotka on merkitty seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi 19.9.2016.

 

Messuun voi osallistua virtuaalikirkossa ja radion välityksellä


Kaikkien kolmen ehdokkaan toimittamat messut kuullaan suorana lähetyksenä Radio Deissä (106,9 MHz, kaapeliverkossa 94,1 MHz), Radio Pookissa (88,0 MHz, kaapeliverkossa 89,9 MHz). Lisäksi ne välitetään videolähetyksenä osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi ja nettiradion kautta osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/verkkokirkko.

Tietoa vaalista ja ehdokkaista löytyy Oulun seurakuntien vaalisivuilla http://www.oulunseurakunnat.fi/vaalit. Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Kirkkoherra vaikuttaa monin tavoin seurakuntansa toimintaan. Hän johtaa seurakuntaa, vastaa sen
toiminnasta ja toimii työntekijöiden esimiehenä. Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraa kutsutaan tuomiorovastiksi, sillä hän on myös piispan sijainen ja Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin varapuheenjohtaja.

 
Vaalien aikataulu
-Vaalinäytteet (eli ehdokas saarnaa ja toimittaa messun) klo 10 Oulun tuomiokirkossa: su 16.10. Pauli Niemelä, su 23.10. Satu Saarinen, su 30.10. Ari-Pekka Metso

-Vaalipaneeli 4.11. klo 16 Kauppakeskus Valkeassa.  Vaalipaneelin juontaa Lyly Rajala ja Maire Mono Kuoppala

-Ennakkoäänestys 7.–11.11.2016 klo 9–18 Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherranvirastossa, Isokatu 17. Lisäksi voi äänestää 7.–11.11. äänestysautossa, joka liikkuu seurakunnan alueella, aikataulu sivulla www.oulunseurakunnat.fi/vaalitLinkki avautuu uudessa välilehdessä

-Vaali isänpäivänä 13.11.2016 Oulun tuomiokirkossa kello 10 alkavan messun jälkeen kello 20 saakka. 

 

Kuva: Sanna krook

 

Julkaistu 24.10.2016

Mon Oct 24 10:25:00 EEST 2016