Uutislistaukseen

Cafe krypta ja DOM second hand tuottivat kesän aikana yli 14 000 euroa hyväntekeväisyyteen

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kesäkahvila Cafe krypta ja käytettyjen tavaroiden putiikki DOM second hand keräsivät kesällä hyväntekeväisyyteen yhteensä 14 200 euroa.
2016_05 Tuomiokirkko SannaKrook_M.jpg

 

Oulun tuomiokirkon kellarissa toimivan Cafe kryptan tuotto oli 9200 euroa. Kahvila oli avoinna 30.5.–12.8. ja siellä kävi noin 2000 asiakasta. Cafe krypta työllisti kesän aikana 19 nuorta.

Kesäkahvilan tuotolla tuetaan lasten kirkon rakentamista Oulun tuomiokirkon kirkkotarhaan. Lapsia varten suunnitellun pikkukirkon on tarkoitus valmistua kesällä 2017. Suunnitelmien mukaan lasten kirkko tulee olemaan pienoismalli tuomiokirkon paikalla 1500-luvulla olleesta ensimmäisestä puukirkosta.

Osa Cafe kryptan tuotosta ohjataan pakolaisleireissä lähetettävän, lasten opiskelua tukevan tv-ohjelman avustamiseen. Tuomiokirkkoseurakunnan lähetystyön nimikkosopimukset saavat myös osuuden tuotosta.

Cafe kryptassa on toimintaa myös syksyllä. Keskiviikkona 26.10. järjestetään syyslomamyyjäiset, joiden tuotto suunnataan tuomiokirkkoseurakunnan lasten kirkko -hankkeelle. Ennen joulua Cafe krypta on auki joulukahvilana, ja keräyskohteena ovat tällöin lähetystyön sopimuskohteet.

 

DOM second handin kesän tuotolla tuetaan Ylivieskan palaneen kirkon uudelleenrakentamista

DOM second handissa kerättiin kesän aikana 5000 euroa Ylivieskan palaneen kirkon uudelleenrakentamiseen ja tuomiokirkkoseurakunnan lasten kirkon rakentamiseen. Tänä syksynä DOMin tuotto ohjataan vähävaraisten perheiden joululahjakortteihin Oulujoen ja Karjasillan seurakuntien diakoniatyön kautta. Jokaisen Oulun seurakunnan diakoniatyö on vuorollaan DOMin joululahjakeräyksen kohteena.

Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6) sijaitseva DOM second hand myy uudenveroisia vaatteita, asusteita ja sisustustuotteita. Tavaran lahjoittaja saa puolet myytyjen tuotteiden hinnasta, ja puolet lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyskohde vaihtuu neljä kertaa vuodessa, ja asiakkaat voivat vaikuttaa kohteen valintaan facebook-sivujen kautta äänestämällä.

 

Kuva: Sanna Krook

 

Julkaistu 14.10.2016

Fri Oct 14 13:47:00 EEST 2016