Uutislistaukseen

Oulun seurakunnissa starttaa yli 30 perhekerhoa

"Piristystä lasten ja aikuisten arkeen"
paivakerho 2015_XL.jpg

Syksyn tullen Oulun evl.-lut. seurakuntien perhekerhot aloittavat jälleen toimintansa. Kaikkiaan Oulun seurakunnissa käynnistyy yli 30 perhekerhoa, perhetupaa tai perhekahvilaa.

 

Seurakuntien perhekerhot on tarkoitettu perheille, joissa on pieniä lapsia. Kerhot tarjoavat aikuisille vertaistukea ja lapsille samanikäistä leikkiseuraa sekä virikkeitä. Kerhoon voi lasten kanssa tulla vanhempi, isovanhempi, hoitaja tai muu aikuinen.

 

”Perhekerho tuo piristystä sekä lasten että aikuisten arkeen. Lapsia hoitava vanhempi voi tavata samassa elämäntilanteessa olevia juttukavereita ja hetken hengähtää kodin ulkopuolella, kahvikupin ääressä”, kuvailee lapsi- ja perhetyön diakoni Hannele Heinonen Oulunsalon seurakunnasta.

Perhekerho tarjoaa lapsiperheille eväitä ja tukea myös kasvatuksen haasteisiin sekä kristillisen kasvatuksen kysymyksiin.

 

Kerhojen ohjelmaan voi kuulua kahvittelun ja keskustelun lisäksi laulamista, leikkimistä, askartelua ja hiljentymistä. Mukana voi olla vierailevia asiantuntijoita keskustelemassa lapsiperheille liittyvistä teemoista.

 

Seurakuntien perhekerhot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Perhe voi osallistua minkä tahansa seurakunnan perhekerhoon asuinpaikasta riippumatta. Kerhoihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, mukaan voi tulla milloin vain.

Löydät oman alueesi perhekerhot täältä: www.oulunseurakunnat.fi/perhekerho.

 

Lisätietoja: www.oulunseurakunnat.fi/perhekerho

 

Perhekerhoilla pitkä perinne

 

Perhekerhotoiminta on alkanut Suomessa 1970-luvun alussa, jolloin suurimmissa seurakunnissa aloitettiin äiti-lapsi-kerhotoiminta. 1990-luvulla toiminnan nimi muutettiin perhekerhoksi.

 

Perhekerhot ovat Oulun seurakunnissa yksi suosituimmista varhaiskasvatuksen toimintamuodoista.

 

”Oulunsalon seurakunnassa on joka kerta perhekerhossa 10–15 aikuista, ja lapsia yhdellä vanhemmalla on mukanaan yhdestä neljään”, kertoo Hannele Heinonen.

Osassa Oulun seurakunnista järjestetään myös iltaperhekerhoja. Esimerkiksi Oulujoen, Tuiran ja Kiimingin seurakunnissa on kerhoja iltaisin noin kerran kuukaudessa.

 

 

Julkaistu 29.8.2016

2016-08-29 10:09:56.0