|
|
 |
"Kun ovellemme kolkutetaan on meidän kyettävä vastaamaan"
Diakoniaviranhaltija Mervi Keskinen kertoi Rauhan Tervehdys-lehdessä diakoniatyön näkymistä. Juttu oli kaiken kaikkiaan hyvä mutta samalla siinä oli huolestuttava kohta. Sisään kirjoitettu viesti oli se, että avustustoiminnan varat ovat rajalliset. Toki tämä on totta ja totta on sekin, että me seurakuntina emme kykene toimimaan kunnallisen sosiaalitoimen tasoisena avustajana. Samalla huolestuttavaa siinä on se, että jo nyt kun Oulussa ei vielä lama ole syvimmillään, joudumme toteamaan kuten Mervi Keskinen. On perusteltua, että Oulussa käynnistetään välittömästi varautuminen taloudellisen, sosiaalisen, hengellisen ja henkisen hädän kasvuun jo tämän vuoden puolella. Jos pahimmat ennusteet edes osin toteutuvat, se tarkoittaa työttömyyden kasvua ja sitä kautta huono-osaisuuden lisääntymistä. Vaikka diakoniaan on vuoden verran rakennettu strategiaa, on nyt syytä pikaisesi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja nostaa ajattelun keskiöön yhteiskunnallisen tilanteen eteen nostamat kysymykset. Kun ovellemme kolkutetaan on meidän kyettävä vastaamaan. Kun julkinen sana kysyy perustellusti toimintojemme ajantasaisuutta, on meillä oltava esittää se, miten toimimme ja miten aiomme ottaa yhteiskunnallisen kehityksen huomioon.
Kommentit
|
 |
|
|