Kirkko ja samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaaminen

Kuluvan kesän yksi kirkollisen keskustelun kestoaihe on ollut kysymys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta siunaamisesta. Asiaa on perusteltu rakkauden ajatuksella. Jumalan rakkaus sulkee sisäänsä kaiken.

Vuorisaarnassaan Jeesus antaa meille kehotuksen ”rakastakaa”. Tarkoittaako Hän sitä, että me tuon rakkauden myötä ikään kuin asennoidumme kaikkeen näkemäämme ja kokemaamme myönteisesti. Että me emme puhu siitä, että maailmassa on oikea ja väärä, että me emme ota kantaa mihinkään arkaan aiheeseen. Onko tuo rakkauden kehotus sitä, että niin kirkon kuin meidän yksityistenkin kristittyjen on kaikissa tilanteissa pyrittävä etsimään ”raamatullinen” tulkinta, jonka avulla voidaan ihmisten erilaiset teot ja elämänvalinnat hyväksyä ja siunata. Onko tuo Jeesuksen kehotus rakastamisesta sitä, että me hyväksyisimme sen näkemyksen, joka tänään tuntuu olevan sangen yleinen - jopa kirkonkin sisällä eli että synti käsitteenä on vanhentunut. Että synti pohjimmiltaan kuului vain kehittymättömän ihmisen elämän rajoittuneisuuteen ja vanhoillisuuteen mutta joka nyt ihmisen henkisen ja tiedollinen kehityksen myötä on tullut syrjäytetyksi. Että se vanha synti onkin väärin tulkittua ja nyt täysin hyväksyttävä ja ymmärrettävä erilainen, kunkin ihmisen itsensä valitsema tapaa elää ja toimia.

Vastaukseni on ei.

Todellista rakkautta ei ole sinisilmäisyys ja ajan vaatimuksiin mukautuminen vaan Jumalan sanan totuuden esillä pitäminen. Rakkautta on se, että me sanomme ja tunnustamme, että synti hallitsee ja tekee työtään meissä. Rakkautta on se, että me sanomme väärän vääräksi ja synnin synniksi. Rakkautta on se, että me tunnustamme sen, että Jumalan rakkaus koskettaa ihmistä mutta ei hänen syntejään.

Tämän tosiasian tunnustaminen ei ole tuomitsemista, kuten väitetään. Se ei ole kenenkään yläpuolelle asettumista vaan se on yksinkertaisesti sen tunnustamista, että kaikesta valistuksesta ja kehityksestä huolimatta ihminen on syntinen ja tarvitsee anteeksiantamusta. Ja siinä tulee meidän keskellemme Jumalan rakkaus, joka koskettaa ja kuuluu jokaiselle. Rakkautta on näin se, että me kerromme toisillemme siitä armosta ja anteeksiantamuksesta, jonka Kristus Golgatan ristillä on meille ansainnut.

Ehkä olisi joskus hyvä pohtia mitä tuo aikanamme parjattu Paavali mahtoikaan tarkoittaa kirjoittaessaan: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. ” (Rm 12:2).

Matti Pikkarainen
tuomiorovasti