|
|
 |
Messut ja muut hengelliset tilaisuudet
Messu on aina avoin kaikille. Toisinaan halutaan erityisesti huomioida tiettyjä ikä- tai muita ryhmiä. Seniori-ikäisille järjestetään säännöllisesti messuja ja muita hengellisiä tilaisuuksia sekä kirkoissa että vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Tärkeitä aikoja ovat erityisesti kristilliset juhlapyhät kuten joulu, pääsiäinen ja pyhäinpäivä. Joissakin seurakunnissa kokoonnutaan myös syys- ja kevätkausien alussa esimerkiksi jumalanpalvelukseen, seuroihin tai muuhun hengelliseen tilaisuuteen. Mikäli ehtoolliselle tuleminen on vaikeaa, voit pyytää kotiehtoollista. Ehtoollisen saa halutessaan kirkossa omalle paikalle, kun käy kertomassa toiveensa ennen messua ehtoollisen toimittajille tai vinkkaa rohkeasti ehtoollisen aikana. Tervetuloa messuun!
|
 |
|
|