|
|
 |
Partio
Partio on kädentaitojen kehittämisestä, retkeilystä ja ympäristönsuojelusta kiinnostuneille lapsille ja nuorille tarkoitettua toimintaa. Pääset harjoittamaan ensiaputaitojasi, pelastustehtäviä sekä osallistumaan kehitysapuprojekteihin. Tavoitteena on tukea lapsen ja nuoren kasvua vastuuntuntoiseksi ja itsenäisesti ajattelevaksi yhteiskunnan jäseneksi, joka elää tasapainossa itsensä, toisten ihmisten ja elinympäristönsä kanssa. Partiotoiminta on vapaaehtoista kansalaistoimintaa, johon tarvitaan mukaan eri-ikäisiä aikuisia ohjaamaan ja tukemaan lasten ja nuorten kasvua. Toiminta on itsenäistä ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta – ja avointa kaikille! Seurakunnat toimivat partion taustalla tarjoamalla tiloja toiminnan käyttöön ja antamalla taloudellista tukea. Silloin tällöin järjestetään kirkossa partiomessu.
|
 |
|
|