Tuiran kirkon tekstiilit
Tuiran kirkkoon hankittiin nykyisin käytössä olevat kirkkotekstiilit kirkon kunnostustöiden yhteydessä, jotka toteutettiin vuonna 1992. Villasta kudotut paramentit on suunnitellut tekstiilitaiteilija Helena Hyvönen. Niitä on neljä liturgisen värin sarjaa, valkoinen, vihreä, violetti ja punainen, joihin kuuluvat messukasukka, alttarivaate, kirjaliina, kalkkiliina ja bursa. Lisäksi Hyvönen on suunnitellut kaksi alttaripöydän liinaa, harmaan, jota käytetään värikkäiden tekstiilien kanssa sekä mustan, jota käytetään pitkänä perjantaina.
Tekstiilit ovat valmistaneet kutoja Marita Mattson ja ompelija Kaisa Ojala Suomen Käsityön Ystävissä Helsingissä vuosina 1992–1994.
Kirkkotekstiilien suunnittelua varten seurakuntaneuvosto asetti työryhmän, johon kuuluivat Helena Hyvönen, kunnostustyötä johtaneet arkkitehdit Lasse ja Ulla Vahtera, kirkkoherra Hannu Ojalehto ja silloiseen seurakuntaneuvostoon kuuluneet Tuula Pontela, Raili Vihertie ja Jari Heikkilä. Hankkeen lähtökohtana oli toteuttaa kunkin paramentin ilmentämä sanoma, joka liittyy kirkkovuoden kulkuun, perinteisin kristillisin symbolein. Tekstiilien tuli myös sopia yhteen kirkon arkkitehtuurin ja tunnelman kanssa.
Liturgisena värinä valkoinen symboloi iloa, kiitollisuutta ja puhtautta. Valkoisten tekstiilien hallitsevana koristeaiheena on risti ja sen takaa loistava pääsiäisaurinko, aihe, joka on maalattu kirkon kuorin holviin. Punainen, tulen ja veren väri, symboloi Pyhää Henkeä, uskoa ja Kristuksesta todistamista. Sarjan koristeaiheet Pyhän Hengen kyyhkynen, vihkiristi ja tuliset kielet, ilmentävät samaa sanomaa. Violetti on katumuksen, parannuksen ja odotuksen vertauskuva.
Sarjan tekstiileissä toistuu kärsimystä kuvaava pelkistetty orjantappura-aihe. Samantyyppinen piikkiköynnöskuvio on maalattu kirkkosalin holvikaariin. Vihreä väri kuvastaa elämää, kasvua ja arkista kilvoitusta. Sarjan tekstiileissä toistuu leipäaihe, joka symboloi Jeesuksen ruokkimisihmettä ja Jeesusta elämän leipänä. Myös vihreästä sarjasta löytyy yhtymäkohta kirkkotilaan: alttarivaatteessa on sama teksti kuin kirkon ulko-ovessa: Tulkaa minun luokseni.
Teksti: Kirsi Schali