Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tuiran kirkon alttariveistos

Tuiran kirkon alttarin yläpuolelle on kiinnitetty suurikokoinen krusifiksi, joka kuvaa Golgatan tapahtumia hetkellä, jolloin Jeesus antoi henkensä. Pronssista valettu Kristus-hahmo riippuu maalaamattomassa yksinkertaisessa puuristissä katse alaspäin luotuna ja pää hieman vasenta olkapäätä kohti kallistuneena. Kuvanveistäjä Martti Tarvaisen valmistama veistos asetettiin paikalleen 1967.

Maamme kirkkotaiteessa yksinäinen ristiinnaulittu on yleinen aihe, joka oli alttaritauluissa suosittu erityisesti 1800-luvun alkupuolella. Kristillisessä ikonografiassa se kuuluu omaan kuvatyyppiinsä, joka alkoi muotoutua renessanssin ajalla. Sille on luonteenomaista yhtäaikaisen jumaluuden ja ihmisyyden tutkiminen, jossa keskeisenä ongelmana on samalla hetkellä tapahtuvan kuoleman voittamisen ja kärsimyksen kuvaaminen.

Tuiran kirkon krusifiksi valmistui samana vuonna arkkitehti Mikko Huhtelan suunnitteleman kirkon laajennuksen kanssa. Se tilattiin alun perin kuvanveistäjä Oskari Jauhiaiselta. Hän ei kuitenkaan voinut toteuttaa teosta suunnitellussa aikataulussa, joten seurakuntalaiset kääntyivät Tarvaisen puoleen. Veistos muodostaa yhdessä kuorin ikkunoihin sijoitettujen lasimaalausten kanssa Raamatun pelastushistoriasta kertovan kokonaisuuden. Kuvataiteilija Paavo Leinosen teokset Kristuksen syntymä ja Ylösnousemus valmistuivat 1952.

Ennen krusifiksin valmistumista sen paikalla sijaitsi keväästä 1963 lähtien Paavo Leinosen pastellipiirros Ristiinnaulittu, joka on luonnos vuonna 1947 valmistunutta Kestilän kirkon alttaritaulua varten. Tämä väliaikainen alttaritaulu sijaitsee nykyisin Pateniemen kirkon seurakuntasalissa.

Teksti: Kirsi Schali 


Tulosta| Sivukartta| In English