Vaalitaan yhteyttä

Tätä kirjoitellessani hämmästelen, näinkö pitkällä on jo tämä kesä – ensi viikolla juhannus. Kuluneet viikot ovatkin vieneet elämääni vinhaa vauhtia.

Huhtikuun lopulla kävin Pappisliiton järjestämällä opintomatkalla Armeniassa, maassa, jossa kristinuskosta tuli valtionuskonto jo vuonna 301, siis 80 vuotta aiemmin kuin Rooman valtakunnassa. Kovia on kokenut tuo kristitty kansa vuosisatojen aikana islamin puristuksessa. Puhuttelevaa oli perehtyä sen vaiheisiin Araratin vuoren juurella.

Kohta Armeniasta palattuani oli edessä kirkolliskokousviikko Turussa. Ja taas runsaan viikon päästä takaisin Turkuun kirkkopäiville. Sen jälkeen on käyty vielä Lähetysseuran lähetysjuhlat Hyvinkäällä. Oulusta meitä oli siellä bussillinen, sillä ensi kesänä olemme täällä näistä juhlista järjestelyvastuussa.

Juhlan aika

Suomen kesähän on hengellisten kesäjuhlien aikaa. Monien matka suuntautuu näille juhlille. Sinne menemme virkistymään, tapaamaan tuttuja, ystäviä. Mutta juhlat ovat myös voimanlähteitä hengelliseen elämään. Virvoittavia juhlamatkoja näissä molemmissa merkityksissä.

Suurien juhlatapahtumien lisäksi meille on tarjolla monenlaista muuta juhlaa perheittemme, sukulaistemme ja ystäviemme parissa. On rippijuhlaa, on häitä, on sukuseurojen tapaamisia, pitäjätapahtumia jne. Nekin kutsuvat meitä vaalimaan yhteyttä. Hektisen ja rikkinäisen ajan keskellä niillä on tärkeä tehtävänsä. Ja jos noissa juhlissa tiemme vie kirkkoon, juhlien arvo entisestään kasvaa.

Monin tavoin virvoittavaa kesää kaikille.

Hannu Ojalehto
kirkkoherra

Talven selkä taittuu

Helmikuun alussa käynnistyy jälleen kirkon yhteisvastuukeräys. Kristus kohtaa meidät silloin lähimmäisessämme. Emmehän kulje ohi.

Lopetin edellisen päiväkirjani siihen, että loppiaisen jälkeen edessä ovat ”härkäviikot ja reikäleivät.” Tuossa vanhassa sanonnassa kuvastuu tietty sydäntalven karuus ja ankeus elämänmenossa, kun pimeä ja kylmä ympäröivät. Tänä talvena tosin kylmyys ei ole pahemmin koetellut, mutta märkyys, loska ja pimeys sitäkin enemmän. Tammikuun puoliväliin mennessä hiihtämisestä ei ole minulla tullut ainakaan mitään ja lenkitkin ovat olleet joskus yhtä liukastelua, liikkuipa sitä sauvojen kera tai ilman.

Mutta eivätpä ole lumityöt ainakaan rasittaneet. Ja onhan tässä paljon muutakin positiivista. Kuljemme päivä päivältä valoa kohti. Työyhteisössämme iloitsemme siitä, että Tuiran kirkon remontti alkaa olla onnellisesti ohi. Pääsemme toimimaan uusiin tiloihin, joiden uskon tarjoavan monia uusia mahdollisuuksia. Odotan kiinnostuneena mm. sitä, miten osaamme hyödyntää uudet työtilamme uudenlaisen toimintakulttuurin kehittämisessä. Erityisen myönteisenä on mielessäni myös tammikuun alussa pidetty Tuiran pappien ”seminaari” Rokualla.

Loppiaisen jälkeinen aika voi tuntua meistä hyvin arkiselta. Kirkkovuodessa elämme kuitenkin tosiasiallisesti vielä joulun juhla-ajan jälkiviettoa. Helmikuulla tulemmekin sitten heti toisen suuren juhla-ajan kynnykselle. Laskiaissunnuntaista alkaa laskeutuminen paastoon.

Muuten. Helmikuun alussa käynnistyy jälleen kirkon yhteisvastuukeräys. Kristus kohtaa meidät silloin lähimmäisessämme. Emmehän kulje ohi.

Moikataan, kun tavataan.

Hannu Ojalehto
kirkkoherra