Vaalitaan yhteyttä

Tätä kirjoitellessani hämmästelen, näinkö pitkällä on jo tämä kesä – ensi viikolla juhannus. Kuluneet viikot ovatkin vieneet elämääni vinhaa vauhtia.

Huhtikuun lopulla kävin Pappisliiton järjestämällä opintomatkalla Armeniassa, maassa, jossa kristinuskosta tuli valtionuskonto jo vuonna 301, siis 80 vuotta aiemmin kuin Rooman valtakunnassa. Kovia on kokenut tuo kristitty kansa vuosisatojen aikana islamin puristuksessa. Puhuttelevaa oli perehtyä sen vaiheisiin Araratin vuoren juurella.

Kohta Armeniasta palattuani oli edessä kirkolliskokousviikko Turussa. Ja taas runsaan viikon päästä takaisin Turkuun kirkkopäiville. Sen jälkeen on käyty vielä Lähetysseuran lähetysjuhlat Hyvinkäällä. Oulusta meitä oli siellä bussillinen, sillä ensi kesänä olemme täällä näistä juhlista järjestelyvastuussa.

Juhlan aika

Suomen kesähän on hengellisten kesäjuhlien aikaa. Monien matka suuntautuu näille juhlille. Sinne menemme virkistymään, tapaamaan tuttuja, ystäviä. Mutta juhlat ovat myös voimanlähteitä hengelliseen elämään. Virvoittavia juhlamatkoja näissä molemmissa merkityksissä.

Suurien juhlatapahtumien lisäksi meille on tarjolla monenlaista muuta juhlaa perheittemme, sukulaistemme ja ystäviemme parissa. On rippijuhlaa, on häitä, on sukuseurojen tapaamisia, pitäjätapahtumia jne. Nekin kutsuvat meitä vaalimaan yhteyttä. Hektisen ja rikkinäisen ajan keskellä niillä on tärkeä tehtävänsä. Ja jos noissa juhlissa tiemme vie kirkkoon, juhlien arvo entisestään kasvaa.

Monin tavoin virvoittavaa kesää kaikille.

Hannu Ojalehto
kirkkoherra

Pääsiäisen aikaan

Lapsuudessani tähän vuodenaikaan kuuluivat erottamattomasti tietyt asiat. Koulusta palatessani taittelin kotiin viemisiksi pajunkissoja ja juhlaruokana syötiin ihanaa kotitekoista mämmiä. Seurattiin muuttolintujen paluuta ja kuljettiin viipyilevän kevään matkassa kohti kesää.

Nyt tuntuu, ettei monikaan asia tuosta elämänmenosta ole enää kohdallaan. Eivät edes säät. Mutta pääsiäisen juhla-aika onneksi on.

Tosin lapsuusmuistoissa pääsiäinen on jotenkin surumielinen juhla. Pitkäperjantain varjo heijastui niin vahvana, ettei sitä häivyttänyt edes lauantai-iltana poltetut pääsiäiskokot.

Luterilaisten pääsiäinen

Jälleen on siis käsillä pääsiäinen, kristikunnan vanhin ja suurin juhla-aika. Joskus kyllä tuntuu, että minun pitää sanoa näin enemmänkin vain viran puolesta. Sen verran valjua tämä meidän luterilaisten pääsiäisen vietto ja ennen muuta pääsiäisen ilo näyttää olevan.

Tilannetta ei paranna yhtään se, että ortodoksien pääsiäisen vietosta on tullut eräänlainen median lemmikki. Tekisi mieli melkein kadehtia, mutta eihän kateus tällaiseen asiaan sovi. Iloitaan siis ortodoksien puolesta.

Totta puhuen en ole kuitenkaan valmis antamaan näin helpolla periksi. Vuosien mittaan minulle on tullut entistä merkityksellisemmäksi se, että saan hiljaisen viikon illoissa kulkea Jeesuksen jalanjäljissä Getsemanesta Pilatuksen tuomioistuimen eteen, viettää kiirastorstain ehtoollista ja elää pitkäperjantain palvelusten tuskan, joka vaihtuu sitten pääsiäisyön messussa ylösnousemusriemuun. Ja kaikki tämä aivan oman luterilaisen perinteemme mukaisesti. Tulkaa mukaan kokemaan tämä.

Ja jäähän meillä tämän jälkeen vielä aikaa itsellemme ulkoiluun, reippaaseen yhdessäoloon perheemme, lastenlastemme ja ystävien kanssa.

Siunattua pääsiäisaikaa.

Hannu Ojalehto
kirkkoherra