Vaalitaan yhteyttä

Tätä kirjoitellessani hämmästelen, näinkö pitkällä on jo tämä kesä – ensi viikolla juhannus. Kuluneet viikot ovatkin vieneet elämääni vinhaa vauhtia.

Huhtikuun lopulla kävin Pappisliiton järjestämällä opintomatkalla Armeniassa, maassa, jossa kristinuskosta tuli valtionuskonto jo vuonna 301, siis 80 vuotta aiemmin kuin Rooman valtakunnassa. Kovia on kokenut tuo kristitty kansa vuosisatojen aikana islamin puristuksessa. Puhuttelevaa oli perehtyä sen vaiheisiin Araratin vuoren juurella.

Kohta Armeniasta palattuani oli edessä kirkolliskokousviikko Turussa. Ja taas runsaan viikon päästä takaisin Turkuun kirkkopäiville. Sen jälkeen on käyty vielä Lähetysseuran lähetysjuhlat Hyvinkäällä. Oulusta meitä oli siellä bussillinen, sillä ensi kesänä olemme täällä näistä juhlista järjestelyvastuussa.

Juhlan aika

Suomen kesähän on hengellisten kesäjuhlien aikaa. Monien matka suuntautuu näille juhlille. Sinne menemme virkistymään, tapaamaan tuttuja, ystäviä. Mutta juhlat ovat myös voimanlähteitä hengelliseen elämään. Virvoittavia juhlamatkoja näissä molemmissa merkityksissä.

Suurien juhlatapahtumien lisäksi meille on tarjolla monenlaista muuta juhlaa perheittemme, sukulaistemme ja ystäviemme parissa. On rippijuhlaa, on häitä, on sukuseurojen tapaamisia, pitäjätapahtumia jne. Nekin kutsuvat meitä vaalimaan yhteyttä. Hektisen ja rikkinäisen ajan keskellä niillä on tärkeä tehtävänsä. Ja jos noissa juhlissa tiemme vie kirkkoon, juhlien arvo entisestään kasvaa.

Monin tavoin virvoittavaa kesää kaikille.

Hannu Ojalehto
kirkkoherra

Matkalla pääsiäiseen

Suostuisinko hengelliseen itsetutkisteluun: Mikä on minulle elämässä tärkeää?

Parikymmentä vuotta sitten kirkossamme uudistettiin virsikirja. Silloin sinne tuli melkoinen joukko uusia virsiä. Yksi niistä on virsi 54, joka alkaa sanoilla: ”Käykäämme nyt Jerusalemiin ja yhdessä paastotkaamme”. Tuo virsi on laulettu minun ja monen muun sydämeen.

Kirkkovuodessa tuolla virrellä on aivan oma paikkansa. Se saattelee meidät paastonaikaan. Paastonaika alkaa tuhkakeskiviikosta, joka tänä vuonna oli 21. helmikuuta. Vietimme Tuiran kirkossa silloin tuhkakeskiviikon messua. Siihen sisältyi myös tuhkalla merkitseminen.

Tuhkan sirotteleminen pään päälle on ikivanha tapa ilmaista katumusta ja parannusta, mikä on paastoamisen hengellinen sisältö. Jumalanpalvelusuudistus on elvyttänyt tuota vertauskuvaa uudelleen käyttöön.

Paastoa on luonnehdittu usein hengelliseksi matkaksi

Tuhkakeskiviikon messun saarnassani pohdiskelin, mitä se voisi minun elämässäni tarkoittaa.

Suostuisinko hengelliseen itsetutkisteluun: Mikä on minulle elämässä tärkeää? Valvooko omatuntoni? Pitääkö käsitykseni oikeasta ja väärästä yhtä Jumalan sanan kanssa? Tajuanko synnin vaarallisuuden?

Tunnenko aitoa katumusta? Saako se minussa aikaan parannusta, mielenmuutosta, elämänmuutosta ja hyviä tekoja, joita en kuitenkaan omahyväisesti kirjaa ansioikseni Jumalani edessä?

Suostuisinko tällaiselle matkalle vai annanko laiskuuden ja mukavuudenhalun voittaa? Ja voisinko kulkea tätä matkaa lankeamatta itsekeskeisyyteen, epäterveeseen itsesääliin tai itseni ruoskintaan?

Tapaamme matkalla.

Hannu Ojalehto
kirkkoherra