Simon, ristinkantaja

pe 30.3. kello 19.00

Simon, ristinkantaja Tuiran kirkko

Jeesus on ristiinnaulittu ja kuollut. Simon Kyreneläinen palaa kotiinsa Kyreneen kertomaan näkemästään ja kokemastaan. Muun väkijoukon mukana Jeesusta pilkkaava Simon pakotetaan kantamaan Jeesuksen ristiä. Jeesuksen ristintiellä Simon joutuu kohtaamaan myös omat ristinsä ja pohtimaan uskon merkitystä omassa elämässään. Mitä mahtoi Simon ajatella piikkiseppeleellä kruunatusta miehestä, jonka rinnalle hän odottamatta päätyi kulkemaan? Samaa me voimme kysyä itseltämme, kun kannamme omiamme tai toistemme taakkoja.

Kahden menestyksekkään INRI-musikaalivuoden jälkeen ohjaaja Tuukka Myllymäki ja käsikirjoittaja Terhi-Liisa Sutinen tuovat Tuiran kirkkoon pääsiäisenä 2018 monologiesityksen Simon, ristinkantaja. Simonin roolia esittää näyttelijä Hannu Kangas.

Simon Kyreneläisestä tiedetään historiankirjojen kautta vähän, vaikka hänellä oli merkittävä rooli Jeesuksen ristintiellä. Sutisen sykähdyttävä teksti, Myllymäen terävä ohjaus ja Kankaan vahva tulkinta porautuvat katsojien ihon alle.

Näytelmän esitykset ovat Tuiran kirkossa perjantaina 30.3. klo 19 (ensi-ilta), lauantaina 31.3. klo 17 ja 19 sekä sunnuntaina 1.4. klo 17 ja 19. Esityksiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 5€.


Järjestäjä

Tuiran seurakunta

Johtava nuorisotyönohjaaja, nuorisotyön tiimivastaava
Tuiran seurakunta
Myllytie 5
90500 Oulu

Katso myös

ke 22.8. klo 18.00 -20.00

Tuiran kirkko

Äitien virkistämö

Virkistämö on alle kouluikäisten lasten äitien oma hengähdyspaikka arjen kiireiden keskellä.
ke 22.8. klo 19.00

Tuiran kirkko

Viikkomessu

Toimittaa Anu Ojala, kanttori Katri Sippola.
su 26.8. klo 10.00

Tuiran kirkko

Messu

Toimittaa Jukka Kolmonen, avustaa Petteri Tuulos, kanttori Anu Arvola. Radio Dei.