Sukupolvet kohtaavat puhallinkonsertti

su 29.10. kello 18.00 - kello 20.00

Oulujoen kirkko

Konsertti kertoo suomalaisten sukupolvien yhteisen tarinan puhaltajien ja solistien voimin. Utajärven Puhallinorkesteri ja Puhallinyhtye Vaskiveikot Petri Aho johdolla esittävät suomalaisuuden kappaleita. Laulusolistina toimii Jouni Kokkoniemi. Konsertti juhlistaa Suomen ja Lions-toiminnan 100-vuotista taivalta. Paavo Kurttila juontaa tilaisuuden. Seurakunnan tervehdys vt. kirkkoherra Antti Leskelä. Ohjelma maksaa 10 euroa/henkilö, 20 eurolla saa ohjelmat koko perheelle.

Suomi ja Lions-järjestö täyttävät 100 vuotta – nyt on aika juhlia! Suomi syntyi suomalaisten omasta tahdosta ja pitkäjänteisen työn seurauksena. Me suomalaiset olemme saaneet 100 vuotta rakentaa omaa maatamme ja päättää asioista yhdessä sisulla ja sydämellä.

Lions-järjestö täyttää 100 vuotta ja on kasvanut maailman suurimmaksi ja luotetuimmaksi palveluklubien järjestöksi. Leijona-toiminnan visio ja palveluajatus on ”We serve – me palvelemme”. Lions-järjestö oli eräs YK:n perustajajäsenistä ja Leijonat haluavat toimia yhä tänäkin päivänä rauhan ja hyvinvoinnin hyväksi maailmassa.

Konsertti kertoo suomalaisten sukupolvien yhteisen tarinan upeiden puhaltajien ja solistien voimin. Siinä tulevat esiin sellaisia Suomea ja suomalaista Lions-toimintaa kantaneita arvoja kuten kunnioittaminen, hyvät tavat, suvaitsevaisuus, positiivinen elämänasenne, turvallisuus, suomalaisuus ja kansainvälisyys.

 Tervetuloa konserttiin. Toivotan kaikille hyvää syksyä ja talven odotusta vapaassa isänmaassa.

Seppo Saarela

piirikuvernööri


Järjestäjä

Oulujoen seurakunta

Ota yhteyttä

Antti Leskelä
vt. kappalainen
Oulujoen seurakunta
Hintantie 89
90650 Oulu

Katso myös

la 17.3. klo 18.00 -19.15

Oulun tuomiokirkko

"Soi taivas kiitostasi" Lauri Nurkkalan sävellyksiä -konsertti

Konsertissa kuullaan Lauri Nurkkalan sävellyksiä vuosien varrelta.
su 18.3. klo 15.00

Karjasillan kirkko

Siionia ja Sibeliusta -konsertti

Jouni Somero, piano
su 18.3. klo 18.00

Oulun tuomiokirkko

Konevitsa-kvartetin hyväntekeväisyyskonsertti ”Taivaallista musiikkia ja Kansanlauluja”

Pietarilainen Konevitsa-kvartetti tulee jälleen konsertoimaan Suomeen