Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

 

Seurakuntavaalit järjestetään syksyllä 2010

Kirkko antaa ensimmäistä kertaa äänioikeuden 16 vuotta täyttäneille. Kerta voi olla ensimmäinen monelle muullekin.

Seurakuntavaaleissa voivat äänestää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Jos et ole vielä kirkon jäsen, liity 15.8.2010 mennessä. Ehdokkaaksi voivat asettua henkilöt, jotka ovat 18-vuotta täyttäneitä konfirmoituja kirkon jäseniä 15.9.2010 mennessä.

Seurakuntavaalit esillä Taitaja-kisoissa

Huomenna tiistaina 27.4. alkavissa Taitaja- ammattitaidon SM–kilpailussa on mukana myös Oulun ev.-lut. seurakunnat.

Ouluhallin ulkopuolella Ensimmäinen kerta –teltassa lämmitellään ensi syksyn seurakuntavaaleja varten. Suuri osa Taitaja-kisoihin osallistujista on nimittäin äänioikeutettuja ensi syksyn seurakuntavaaleissa, joissa äänestysikäraja on 16 vuotta. Yksi vaalien teemoista onkin ”Ensimmäinen kerta”.

Teltassa on tarjolla lämmintä mehua ja siellä mahdollisuus jättää tuoreita terveisiä tuleville päättäjille. Äänestyskopissa voi käydä kertomassa, millainen olisi hyvä ehdokas. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan iPod.

Ensi marraskuussa järjestettävien seurakuntavaalien ehdokasasettelu on käynnissä ja se päättyy 15.9.2010. Vaaleissa tavoitteena on saada ehdokkaiksi ja luottamushenkilöiksi kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdolle luottamushenkilöksi voivat asettua yli 18-vuotiaat, jotka ovat konfirmoituja kirkon jäseniä 15.9.2010 mennessä.

Seurakuntavaalit käydään isänpäivänä 14.11.2010. Vaaleissa äänioikeus on ensimmäistä kertaa 16 vuotta täyttäneille ev.-lut. kirkon jäsenille. Oulun seurakunnissa, kuten monissa muissakin seurakunnissa äänestäminen on mahdollista myös seuraavana päivänä, maanantaina 15.11.

Taitaja 2010 Oulu -tapahtuma on Oulussa 27.-29.4.2010. Taitaja - Ammattitaidon SM-kilpailu on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma, jossa liki 450 nuorta 40 eri alalta kilpailee oman lajinsa suomenmestaruudesta.

Lisätietoja: Oulun ev.-lut. seurakuntien nuorisotyönohjaaja Maire ”Mono” Kuoppala p. 040 574 7124

Kirkon yhteisille vaalisivuille pääset tästä.

 


Tulosta| Sivukartta| In English