Tiedote 15.11.2010
Naisille valta yhteisessä kirkkovaltuustossa Oulussa
Naiset ottivat vallan Oulun seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa. Uuteen kirkkovaltuustoon tulee 29 naista ja 22 miestä, naisia on siis 57 prosenttia tulevista valtuutetuista. Vielä istuvassa valtuustossa voima suhteet ovat miesten eduksi, 33 miestä ja 18 naista (naisia 35%). Yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin yhteensä 51 jäsentä.
Yhteinen kirkkovaltuusto on seurakuntayhtymän ylin päättävä elin. Kirkkovaltuusto tehtäviä on mm. toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen, virkojen perustaminen ja lakkauttaminen sekä rakennushankkeista päättäminen.
Äänestysprosentti
Äänensä Oulun ja Yli-iin seurakuntavaaleissa antoi 14,4 prosenttia äänioikeutetuista. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli Oulussa 12,1 prosenttia.
Äänestysprosentti on kaikkien aikojen korkein äänestysprosentti Oulussa. Toiseksi paras äänestysaktiivisuus on ollut viimeksi vuonna 1978, jolloin äänestäjien osuus oli 12,4 prosenttia äänioikeutetuista. Ensimmäiset seurakuntavaalit järjestettiin vuonna 1970.
Yli-Iin seurakunta liittyy Oulujoen seurakuntaan vuoden 2011 alussa, kaksi vuotta ennen kuntaliitosta. Tämän vuoksi seurakuntavaalit toimitetaan tulevaa seurakuntajakoa noudattaen.
Äänimäärät ja äänestäjät
Oulussa ja Yli-Iissä kävi äänestämässä yhteensä 13270 seurakuntalaista.
Nuoria alle 18-vuotiaita äänesti 342, mikä on 11,4 prosenttia alle 18-vuotiaista äänioikeutetuista. Tytöt olivat poikia aktiivisempi äänestäjiä, alaikäisistä äänestäneistä 201 oli tyttöjä.
Kotiäänestyksessä äänesti yhteensä 70 ihmistä. Ennakkoääniä oli 7465.