Ville on tässä hauskasti käsitellyt ekumeniaa. Etsikkoaikanani kävin samoin vähä joka kupilla,joten nyt voin yhtyä sanan paikkaan "Missä sinun aartesi on, siellä on sinun sydämesi".Uskoni on lahjaksi saatu aivan ilmaiseksi.

Näinhän se on mennyt, kukin voi tutkailla sydämessään omaa elämäänsä.En voi ylpeillä olevani itse jotain muuta kuin "matkamuistoilla" elävä kristitty!

Loistavaa Ville! Piirros kuvaa raadollisesti nyky kirkon tilaa. Palveluita ja viihdykkeitä. Onneksi vielä karun ulkokuoren sisällä toimii Kristuksen näkymätön kirkko -toimiihan?

Ihminen haluaa olla uskonnollinen myös muuten kuin "sisäisesti", niin kuin vaikka polttamalla tuohuksia tai käymällä ehtoollisella. Esineitäkin tarvitaan. Raja on kuitenkin vaikea löytää, mikä on sitten liikaa?

Eikö esineitä ole maailma pullollaa, mutta sydän silti tyhjä niin monella. Josko annettas sen Herran täyttää sydän ja jätettäs krääsä tälle maailmalle.
Yksi kamalimmista (henkeäsalpas ja ahisti) paikoista missä olen ollut on ns.Jeesuksen kuolinkirkko Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Siellä on "se kivi" jolla Jeesus kuulemma vietti aikansa haudassa.
No ei siitä sen enempää, mutta ne ihmiset, ketä siellä kirkossa pyöri. Tyypit hiero matkamuistojansa siihen kiveen, että voisivat näin siunata sukulaisiansa kotona.
Eikö Jumala olekaan kaikkivaltias... asuuko se sittenkin vain ihmisen rakentamassa kirkossa ja käsin kosketeltavissa esineissä.

Jumala voi olla sydämessä, mutta silti moni haluaa pitää esimerkiksi ristiä kaulallaan. Se on kaunis tapa. Mutta tuhkakuppi on kyllä aika paha!

Itse tutustuin etsikkoaikanani moneen seurakuntaan ja uskontoon. Älyllisesti eniten kiehtoi buddhalaisuus, muihin uskontoihin verrattuna se kuulosti (ja kuulostaa edelleen) kaikkein toimivimmalta, armollisimmalta ja todennäköisimmältä ratkaisulta kaikkeuden uskoksi! Mitään tunnesidettä sen kanssa en silti saanut muodostettua. Sitä paitsi, vaikka se ajatuksena kuulostaa toimivalta ja hienolta, niin mitä sitten jos ei yhtään tunnu siltä että koko asiaa olisi edes oikeasti olemassa muualla kuin mielikuvituksessa?

Emotionaalisesti rakkain oli lapsuuden aikainen esikoislestadiolaisuus, sen piirissä koin erittäin syväluotaavia uskonnollisia kokemuksia. Jeesus ja jumala tuntuivat läheisiltä, ja rukoukset tuntuivat keskustelulta jumalan kanssa. Lisäksi seurakuntayhteys oli rakas ja miellyttävä. Tämä oli kuitenkin jo ennen varsinaista etsintävaihetta, jossa siis buddhalaisuuskin kiinnosti..

Katson aktiivismman etsikkoaikani kuitenkin päättyneen siihen, kun tajusin että jumalaa ei mitä todennäköisimmin ole. Tähän päätökseen pääsin pääasiassa siksi, että luin Raamatun. Suosittelen lämpimästi sen lukemista kaikille, mikäli etsikkoaikaa vielä riittää! :)

Ville Ranta on hyvä. Kannattaa tutustua hänen muuhunkin materiaaliinsa.

Niin on! Olen samaa mieltä. Siis, että kannattaa tutustua Ville Rannan muuhunkin materiaalin. Ne ovat syvällisiä sarjakuvia.

Jumala on kuollut sanoi Nietzsche, ja Nietzsche on kuollut sanoi Jumala.