|
|
 |
Retriitit
Hiljaisuuden kautta kulkee tie, lähteelle se meidät vie. Hiljaisuus on lahja, salaisuus. Aikaan virtaa ikuisuus. Anna-Mari Kaskinen Retriitti kutsuu levähtämään ja kuulostelemaan oman sisimmän tuntoja samoin kuin Jumalan puhetta meille ihmisille. Retriitit järjestetään useimmiten viikonloppuisin seurakuntien leirikeskuksissa tai hiljaisuuden keskuksissa. Viikonlopun aikana retriittivieraat sitoutuvat keskinäiseen hiljaisuuteen ja näin suovat itselleen ja toisilleen rauhan ja mahdollisuuden vetäytyä syrjään arkisen aherruksen, kiireisen elämän sykkeen ja sen vaatimusten keskeltä. Retriitin yhteisöllisyys rakentuu lyhyiden aamumessujen, rukoushetkien ja virikepuheiden varaan, joihin jokainen osallistuu halunsa mukaan. Muina aikoina osallistuja voi levätä, lueskella, ulkoilla tai olla vaan – oman toiveensa mukaan.
|
 |
|
|