Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Pyhän Tuomaan kirkon seurakuntasalit

Oulun ev.-lut. seurakuntien suurikokoisin juhlatila löytyy Pyhän Tuomaan kirkosta. Kirkkosalin takana olevaan kahdessa seurakuntasalissa on mahdollista järjestää ruokatarjoilu yhteensä 200 henkilölle. Salit voidaan erottaa toisestaan sulkemalla niiden välisen seinän. Keskiosan salissa on tilat 100 henkilölle ja takaosassa 130 henkilölle. Pyhän Tuomaan kirkon seurakuntasaleja käytetään isojen juhlien järjestämiseen, joista perinteeksi ovat muodostuneet mm. joulu- ja pääsiäisateria sekä sotaveteraanien joulujuhla.

Tilat ovat suosittuja esimerkiksi isokokoisten hääjuhlien järjestämisessä, ja sopivat myös muihin perhejuhliin. Toki myös pienempiä juhlia voi järjestää näissä tiloissa esimerkiksi ottamalla käyttöön vain toisen seurakuntasaleista. Saleja voi vuokrata myös luentojen tai kokousten pitämiseen, ja niitä käytetäänkin esimerkiksi rippikoulujen järjestämiseen.

Saleissa on käytettävissä äänentoistolaiteetteet, valkokangas ja piirtoheitin. Taaimmaisen eli isomman salin puolella on flyygeli. Salien lattiat ovat punaista kiveä ja seinät ovat valkoista kiveä. Tilat ovat avarat ja melko korkeat. Kirkossa on keittiö, joka mahdollistaa ruokailujen ja kahvitusten järjestämisen.


Tulosta| Sivukartta| In English