Puhallinorkesterit
Oulun ev.-lut.seurakunnissa on ollut puhallinorkesteritoimintaa jo yli 50 vuoden ajan. Se on osana kasvatus- ja nuorisotyötä, ja toiminta-ajatus on tarjota lapsille sekä nuorille henkisesti ja sosiaalisesti kehittävä harrastus puhallinmusiikin parista.
Orkesteritoiminta järjestetään yhteistyössä Oulun konservatorion kanssa ja siinä on tällä hetkellä mukana n. 160 nuorta ja vähän vanhempaakin puhallin- tai lyömäsoittajaa.
Orkesterit harjoittelevat säännöllisesti kerran viikossa sekä orkesterileirillä keväisin ja syksyisin. Viikoittaiset harjoitukset ovat yhteissoiton peruspilari, ja leiritoiminta kuuluu oleellisesti konsertteihin valmistautumiseen sekä taidolliseen ja sosiaaliseen puoleen eli yhdessä tekemiseen ja musisoimiseen. Orkesteritoiminta ei ole pelkkiä rankkoja treenejä, vaan ennen kaikkea tärkeään osaan nousee hyvä meininki ja yhdessä soittamisen ilo.
Puhallinorkesterit soittavat monipuolista konserttimusiikkia ja tekevät esiintymismatkoja sekä koululaiskonsertteja Oulussa ja sen lähialueilla. Pääesiintymisiä ovat vuosittaiset kevät- ja syyskonsertit.
Orkestereita on neljä
Primo (vasta-alkajat),
Spirito (2-3 vuotta soittaneet),
Virtuoso (yli 3 vuotta soittaneet) sekä
Viventi (edustusorkesteri).
Toimintaan liittyy oleellisesti myös soittokunnan yhteydessä toimiva musiikkikoulu. Siellä annetaan soitonopetusta lähes kaikissa puhallinsoittimissa sekä lyömäsoittimissa. Musiikkikouluun otetaan uusia oppilaita joka syksy eikä sinne ole pääsykoetta. Osalle oppilaita voidaan järjestää aluksi lainasoitin. Opetus on tarkoitettu etupäässä lapsille ja nuorille.
Orkestereilta on ilmestynyt useita äänitteitä mm. kaksi lastenlevyä Yhteen hiileen ja Tule ja tööttää , sekä konserttimusiikkia sisältävä Northern Winds.
Soittokunnan toiminnanohjaajana on Johanna Kiviharju . Lisäksi mukana on soitonopettajia ja orkestereiden johtajia kaikkiaan 19.
Haluaisitko aloittaa puhallinmusiikkiharrastuksen?
Musiikkikoulusta voi kysyä vapaina olevia paikkoja myös kesken lukuvuoden. Voit olla aivan vasta-alkaja tai kenties jotain muuta soitinta jo osaava. Henkilökohtaisen puolen tunnin soittotunnin saat kerran viikossa seurakunnan musiikkikoulussa, jonne ei ole pääsykokeita.
Lukukausimaksu on 150 € (lukuvuosi siis 300 €), ja em. soittimia on musiikkikoululla jonkin verran vapaana eli voit aluksi saada soittimen lainaksi ilman eri korvausta. Ja kun hallitset soittimen alkeet, pääset mukaan puhallinorkesteriin!
Kysy lisää vs. toiminnanohjaaja Riitta Ojalalta!