Kun omaisesi on kuollut
Pappi toimittaa kirkon jäsenen hautaan siunaamisen. Jokaisella kirkon jäsenellä on oikeus tulla siunatuksi hautaan. Hänelle kuuluu tämä oikeus, vaikka kirkkoon kuulumattomat omaiset eivät tahtoisikaan siunausta. Myös kirkkoon kuulumaton voidaan siunata hautaan, jos omaiset sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut toisin. Lisätietoa kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamisesta.
Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien hautausmaat toimivat yleisinä hautausmaina, joilta myös kirkkoon kuulumaton vainaja on oikeutettu saamaan hautasijan. Kaikilla on oikeus tulla haudatuksi kotikuntansa seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle.
Toimi näin:
1. Hautauslupa
Todettuaan kuoleman lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen, ilmoittaa kuolemasta väestötietojärjestelmään ja antaa hautausluvan hautauksesta huolehtivalle omaiselle. Hautaan siunaaminen ja hautaus voidaan toimittaa, kun hautauslupa on saatu. Hautaan siunaaminen toimitetaan yleensä noin kahden tai kolmen viikon kuluttua kuolemasta.
2. Saattohartaus eli rukoushetki
Läheisen kuoltua voidaan pitää saattohartaus eli rukoushetki kuolleen luona potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Tällöin omaiset voivat nähdä kuolleen läheisen. Varsinaisessa siunauskappelissa vainajan katsomista ei yleensä enää tehdä.
3. Siunaustilaisuudesta sopiminen
Hautausluvan saamisen jälkeen hautajaisten järjestäjä voi ottaa yhteyttä päivystävään pappiin. Hänen kanssaan sovitaan siunaustilaisuuden aika, paikka, siunaava pappi sekä kanttori. Jos vainaja halutaan haudata muualle, otetaan yhteys kyseisen seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Hautaan siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa, siunauskappelissa, sairaalan kappelissa, haudalla tai vainajan kotona.
4. Papin pyytäminen
Kirkkoherranvirasto auttaa siunaavan papin saamisessa, jos tuttua pappia ei ole tiedossa. Tavallisesti vainajan siunaa oman seurakunnan pappi. Halutessaan omaiset voivat pyytää myös toisen seurakunnan pappia siunaamaan.
5. Papin tapaaminen eli toimituskeskustelu
Siunaavan papin kanssa keskustellaan ennen hautajaisia ja sovitaan tarkemmin siunaustilaisuuden käytännönjärjestelyistä.
6. Kanttorin tapaaminen
Kanttorin kanssa sovitaan musiikista.
7. Hautapaikan hankinta
Hautapaikka hankitaan kirkkoherranviraston tai hautauspalveluiden kautta. Hautapaikkaan vaikuttaa se, onko kyseessä arkkuhautaus vai uurnan hautaaminen. Molemmat hautaustavat ovat kristilliseltä kannalta samanarvoiset.
8. Arkun hankita
Yksityisen hautaustoimiston kanssa asioidaan yleensä arkun hankintaan sekä vainajan pukemiseen ja kuljetukseen liittyvissä asioissa. Hautaustoimisto hoitaa korvausta vastaan myös muut hautajaisten järjestelyt omaisten toiveiden mukaisesti. Hautajaisten järjestäjä voi kysyä myös paikallisseurakunnan palveluista hautajaisten järjestelyjen auttamiseksi.
9. Muistotilaisuus
Muistotilaisuus voidaan järjestää esimerkiksi seurakuntatalolla, kerhohuoneella tai vainajan tai tämän omaisten kodissa. Muistotilaisuus pidetään hautaan siunaamisen jälkeen. Seurakuntien tilat sopivat yleensä hyvin muistotilaisuuksien järjestämiseen ja ne ovat maksuttomia. Seurakuntatilat muistotilaisuutta varten voi varata kirkkoherranvirastosta.
10. Muistotilaisuuden järjestäminen
Muistotilaisuudessa sukulaisilla ja ystävillä on mahdollisuus muistella vainajaa. Yleensä joku omaisista esittää haudalla kutsun muistotilaisuuteen. Siitä voidaan ilmoittaa myös henkilökohtaisesti etukäteen. Muistotilaisuuteen ei ole virallista kaavaa. Papilla ja kanttorilla on usein kokemusta muistotilaisuuksista, joten heiltä voi kysyä erilaisista käytännöistä. Pappia ja kanttoria voi pyytää osallistumaan muistotilaisuuteen, mutta asiasta on hyvä sopia etukäteen toimituskeskustelun yhteydessä. Pappi voi toimia myös muistotilaisuuden ohjaajana ja kanttori voi huolehtia tilaisuuden musiikista. Virsistä on hyvä sopia etukäteen.
11. Adressien lukeminen
Tilaisuudessa on yleensä tapana lukea saapuneet adressit. Lukija kannattaa sopia etukäteen.
12. Muistopöytä
Muistotilaisuutta varten voidaan laittaa muistopöytä. Pöydälle laitetaan valkea liina, kynttilöitä, vainajan kuva ja kukkia.
13. Vainajan muistaminen
Siunaustilaisuuden jälkeisen sunnuntain jumalanpalveluksessa vainajan nimi liitetään seurakunnan esirukoukseen. Vainajan nimi luetaan myös pyhäinpäivän jumalanpalveluksessa ja hänen muistokseen sytytetään kynttilä.
14. Hautajaisjärjestelyjen lisäksi
Papit ja seurakunnan muut työntekijät auttavat muussakin kuin hautajaisten järjestämisessä. He tukevat surussa kuoleman lähestyessä ja kuoleman jälkeen, rukoillen ja kuunnellen. Ota yhteyttä sairaalan tai paikallisen seurakuntasi pappiin tai diakoniatyöntekijään ja kerro tilanteesi.