Siirry sisältöön

Perhekerhot ja -ryhmät

Perhekerhot ovat lasten ja aikuisten yhteisiä kohtaamispaikkoja, joissa hiljennytään, lauletaan, leikitään ja askarrellaan yhdessä.

Perhekerhot ja -ryhmät kutsuvat pysähtymään elämän huiskeen keskellä ja jakamaan yhdessä arjen kysymyksiä. Perhekerhot ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Mukaan voi tulla milloin vain! Voitte osallistua minkä tahansa seurakunnan perhekerhoon riippumatta siitä, minkä seurakunnan alueella asutte.

Perhekerhot

Oulujoen seurakunta

Hintan tulet

pe 28.8.2026–pe 9.7.2027

Kerran kuukaudessa perjantaisin klo 10-12

Hintan grillikatos

Avaa Sulje
Tervetuloa nauttimaan nuotion lämmöstä, hyvästä seurasta ja pihapiirin touhuista!

Hintan tulet, on kaikenikäisille suunnattu kohtaamispaikka. Seuriksen pihalla leikkivälinevarasto on auki ja pihalla pääsee leikkimään ja touhuamaan. Grillikodassa on tilaa istuskella ja turinoida. Kipinä Mikkona,- ja Maijana toimivat diakoni Matias ja varhaiskasvatuksen ohjaaja Maaret. Seurakunta tarjoaa makkaraa, mehua ja kahvia.

Syksyn Hintan tulien kokoontumiskerrat ovat 28.8, 18.9 sekä 16.10.

Kevätlukukaudella 2027 kokoonnumme 5.3, 2.4, 7.5, 4.6 sekä 9.7

Ota yhteyttä

  • Varhaiskasvatuksen ohjaaja

    Maaret Sulkala

    Oulujoen seurakunta | Varhaiskasvatus

    Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan lähiesihenkilö

  • Diakoniatyöntekijä

    Matias Jurmu

    Oulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä

    Alueet: Laanila, Hintta, Kynsilehto, Parkkisenkangas, Puolukkakangas, Sanginjoki, Sanginsuu, Lapinkangas, Juurusoja, Heikkilänkangas, Madekoski, Pikkarala
    Vastaanottotila: Hintan seurakuntatalo

Pieni lapsi värittää tehtäväkirjaa. Lapsen kasvoja ei näy.

Oulujoen seurakunta

Hiukkavaaran perhekahvila

pe 27.3.–pe 22.5.2026

perjantaisin kello 9-11

Hiukkavaaratalo

Avaa Sulje

Tervetuloa tapaamaan muita Hiukkavaaran alueen lapsiperheitä perhekahvilaan. Perhekahvila kokoontuu perjantaisin Hiukkavaaratalon nuokkarilla kello 9-11.

Perhekahvilassa on tarjolla leikki- ja juttuseuraa, sekä teetä, kahvia ja pientä purtavaa. Toisinaan käytössämme on lohko monitoimitalon liikuntasalissa vauhdikkaampiin leikkeihin.

Perhekahvilaan ei tarvitse ilmoittautua ja se on maksuton.

Perhekahvila ei kokoonnu 3.4. (pitkäperjantai), 1.5.(Vapunpäivä) ja 15.5. (helatorstain jälkeinen perjantai). Kevätkauden viimeinen kokoontumiskerta on 22.5.

Ota yhteyttä

Lähikuva lapsesta värittämässä värityskirjaa.

Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Iltaperhekahvila!

ma 11.5.2026

Maanantai klo. 18.00-19.30

Sofia seurakuntakeskus

Avaa Sulje

Tervetuloa Iltaperhekahvilaan! Iltaperhekahvila on suunnattu lapsiperheille, johon myös perheen kouluikäiset lapset ja päivätyössä käyvät aikuiset voivat osallistua. Iltaperhekahvilassa lauletaan, leikitään, askarrellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Pientä iltapalaa on tarjolla klo18.15-19.15 välisenä aikana. Iltaperhekahvila päättyy iltasatuun ja iltarukoukseen.

Ota yhteyttä

Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Isokadun perhekerho

ma 20.4.–ma 18.5.2026

maanantai klo 10-11.30

Sofia seurakuntakeskus

Avaa Sulje

Perhekerho on suunnattu lapsiperheille, se on lasten ja aikuisten kohtaamispaikka, jonne lapsi tulee yhdessä huoltajansa kanssa. Perhekerho alkaa yhteisellä hartaushetkellä, jonka jälkeen on pientä aamupalaa tarjolla. Kerhossa leikitään, lauletaan, askarrellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Kerho päättyy pieneen laulu/lorutuokioon. Osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista ja se on maksutonta. Kokoonnumme Sofia- seurakuntakeskuksen 2. kerros, Lilja/ Lumme-salit.

Ota yhteyttä

lapsi piirtää

Karjasillan seurakunta

Kastellin perhekerho

ke 12.8.–ke 9.12.2026

09.30-11.00

Kastellin kirkko

Avaa Sulje

Tervetuloa Kastellin kirkon perhekerhoon. Perhekerhossa hiljennytään tärkeiden teemojen äärelle, leikitään, lauletaan sekä tavataan muita lapsia ja aikuisia. Kerhossa on tarjolla aamupala. Perhekerho on maksuton ja sinne ei tarvitse ilmoittautua. Lämpimästi tervetuloa! 

Huom!

21.10. Ei kerhoa, Syyslomaviikko

Ota yhteyttä

  • Lastenohjaaja

    Kati Parviainen

    Karjasillan seurakunta | Varhaiskasvatus

    Kastelli-Maikkulan aluetyö
    Muskarit, perhekerho, pannarikahvila

Kolme pehmonallea istuu vierekkäin.

Haukiputaan seurakunta

Kellon perhekerho

pe 21.8.–pe 4.12.2026

perjantaisin 9.30-11.30

Avaa Sulje

Perhekerho on aikuisten ja lasten yhteinen kerho, jonne voi tulla silloin kun itselle sopii. Perhekerhossa lauletaan, leikitään, kahvitellaan ja pidetään pieni hartaushetki.

Perhekerhoa ei ole koulujen syyslomaviikolla 23.10.2026.

Lapsi on polvillaan hiekkalaatikolla edessään kaksi hiekkaämpäriä. Lapsen päätä ei näy.

Kiimingin seurakunta

Kesäinen perhekahvila Jäälin kappelilla

ti 16.6.–to 18.6.2026

ti 16.6. ja to 18.6. klo 10-12

Jäälin kappeli

Avaa Sulje

Tervetuloa kesäiseen perhekahvilaan Jäälin kappelille

Perhekahvila Jäälin kappelilla ti 16.6. ja to 18.6. klo. 10-12.

Perhekahvila kutsuu myös kesällä! Sään salliessa olemme ulkona, mutta myös sisätilat ovat käytettävissä.

Kahvi- ja mehutarjoilu.

Kiimingin seurakunta

Kesäinen Perhekahvila Kiimingissä

to 4.6.–ke 10.6.2026

to 4.6. ja ke 10.6. klo: 10-12

Kirkkopirtti

Avaa Sulje

Tervetuloa kesäiseen perhekahvilaan Kiimingin Kirkkopirtille !

Perhekahvilat kokoontuvat to 4.6 ja ke 10.6 klo: 10-12.

Sään salliessa olemme ulkona, mutta sisätilat käytettävissä.

Ota yhteyttä

Lapsi on polvillaan hiekkalaatikolla edessään kaksi hiekkaämpäriä. Lapsen päätä ei näy.

Kiimingin seurakunta

Kesäinen perhekahvila Yli-Iissä

ma 8.6.–to 11.6.2026

Maanantai 8.6.2026 ja Torstai 11.6.2026 klo. 10.00-12.00

Yli-Iin seurakuntakoti

Avaa Sulje

Tervetuloa kesäiseen perhekahvilaan Yli-Iin seurakuntakodille!

Perhekahvilat kokoontuu ma 8.6.2026 ja torstaina 11.6.2026 klo. 10.00-12.00

Sään salliessa olemme ulkona, mutta sisätilat ovat käytettävissä.

Kahvi-ja mehutarjoilu.

Ota yhteyttä

Kiimingin seurakunta

Kesäinen perhekahvila Ylikiimingissä

ma 1.6.–to 4.6.2026

ma 1.6 ja to 4.6 klo 10-12

Ylikiimingin seurakuntatalo

Avaa Sulje

Tervetuloa kesäiseen perhekahvilaan Ylikiimingin seurakuntatalolle! Perhekahvila kokoontuu ma 1.6 ja to 4.6 klo 10-12. Sään salliessa olemme ulkona, tarvittaessa on myös sisätilat käytössä. Kahvi- ja mehutarjoilu.

Ota yhteyttä

Kuvassa kaksi vohvelisydäntä ja pieniä sydämiä.

Haukiputaan seurakunta

Kesäperhekerho Kellon seurakuntakodissa

ti 2.6.–ti 9.6.2026

tiistaisin klo 9.30-11.30

Kellon seurakuntakoti

Avaa Sulje

Perhekerho kutsuu myös kesällä! Tule mukaan nauttimaan kesäleikeistä ja omista piknik-eväistä. Seurakunta tarjoaa mehut, teet ja kahvit. huonon sään sattuessa myös sisätilat ovat käytössä.

Kuvassa kaksi vohvelisydäntä ja pieniä sydämiä.

Haukiputaan seurakunta

Kesäperhekerho Wirkkulassa

ti 9.6.–ti 23.6.2026

tiistaina klo 9.30-11.30 viikoilla 24 ja 26

Wirkkula

Avaa Sulje

Perhekerho kutsuu myös kesällä! Tule mukaan nauttimaan kesäleikeistä ja omista piknik-eväistä. seurakunta tarjoaa mehut, teet ja kahvit. Huonon sään sattuessa myös sisätilat ovat käytössä.

Lapsi on polvillaan hiekkalaatikolla edessään kaksi hiekkaämpäriä. Lapsen päätä ei näy.

Oulunsalon seurakunta

Kesäperhekerhot Oulunsalossa

ti 2.6.–to 18.6.2026

tiistaisin ja torstaisin klo 9.30-11.00

Oulunsalon seurakunnan Toimitalo

Avaa Sulje

Oulunsalon seurakunnan kesäperhekerhoissa leikitään, kahvitellaan ja vietetään aikaa yhdessä. Kerhoissa tarjolla kahvi/tee/mehu ja keksi. Kerhot kokoontuvat tiistaisin ja torstaisin klo 9.30-11.00. Puistoperhekerhoissa on säävaraus, jolloin sateen sattuessa perumme kerhon.

Kesäperhekerhot:

Ti 2.6.2026 klo 9.30-11.00 Puistoperhekerho, Purjopuisto, säävaraus.

Purjopuisto sijaitsee Kouran alueella Purjotien päässä.

https://kartta.ouka.fi/IMS/?layers=Opaskartta&cp=7204632,472223&z=0.5&title=Purjopuisto(siirryt toiselle sivustolle)

To 4.6.2026 klo 9.30-11.00 Puistoperhekerho, Lentokonepuisto, säävaraus.

Lentokenttäteemainen leikkipuisto sijaitsee Viljapuistossa Kirkonkylän koulun ja urheilukentän lähellä

https://kartta.ouka.fi/IMS/?layers=Opaskartta&cp=7203865,471873&z=0.5(siirryt toiselle sivustolle)

Ti 9.6.2026 klo 9.30-11.00 Toimitalolla, Vattukuja 2.

To 11.6.2026 klo 9.30-11.00 Toimitalolla, Vattukuja 2.

Ti 16.6.2026 klo 9.30-11.00 Toimitalolla, Vattukuja 2.

To 18.6.2026 klo 9.30-11.00 Toimitalolla, Vattukuja2.

Ota yhteyttä

Ilmoittautuminen ei ole vielä alkanut

Oulujoen seurakunta

Kirkon nallen laululeikit lapsiperheille

pe 4.9.–pe 18.12.2026

Perjantaisin klo 9-10.30

Hintan seurakuntatalo

Avaa Sulje

Ilmoittautuminen: 10.8.–16.8.2026

Syyskuussa starttaa uutta toimintaa Hintan seuriksen tornissa!

Kirkon nallen laululeikit on leppoinen ja iloinen musiikkileikkituokio pienten lasten perheille. Tuokioiden aikana askarrellaan omaan laulupussiin laulukortteja ja kauden päätteeksi laulupussiin saa mukaan muistoksi.

Toimintaan on ilmoittautuminen. Kirkon nallen laululeikit – ryhmä toimii syyslukukauden. Kevätkaudelle on uusi ilmoittautuminen. Etusijalla ovat Oulujoen seurakunnan alueen asukkaat.

Tervetuloa musisoimaan Kirsin ja Merjan kanssa!

Ota yhteyttä

Kuvassa Pikku-Sofian kirkko, puinen lastenkirkko, Etualalla kukkiva pensas ja taustalla puita.

Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Kirkonrotat Pikku-Sofian kirkolla

ma 1.6.–pe 31.7.2026

maanantai, tiistai keskiviikko, torstai, klo 10-17 perjantai klo 10-15

Pikku-Sofian kirkko

Avaa Sulje

Vihdoin Kirkonrotat pääsivät takaisin kesäksi Pikku-Sofian kirkolle, oltuaan kolme kesää ”remonttievakossa” Pappilassa. tulkaa siis leikkimään ja moikkaamaan Kirkonrottia Tuomiokirkon kirkkotarhaan Pikku-Sofian kirkkoon. Pikku-Sofian kirkko on avoinna ma-to klo 10-17 ja pe klo 10-15, jonka aikana Kirkonrotat ovat paikalla. Luvassa on mukavaa toimintaa mm. kertomuksia ja tarinoita, liikunnallista tarinatuokiota, pikkupicniciä, jolloin voitte tulla kirkkotarhaan picnicille omien eväiden kanssa tai käydä ostamassa syötävää kirkkotarhassa sijaitsevasta kesäkahvila Cafe Kryptasta. Tuomiokirkossa lapset voivat käydä etsimässä Pikkurottaa, joka luuraa jossain piilossa. Kirkon lastenpaikassa kerrotaan Raamatunkertomuksia ja keskiviikkona on lasten Kirkkobingo. Lasten kesätoimintaan lapset tulevat täysi-ikäisen huoltajan seurassa.

Viikko-ohjelma:

Maanantai

klo 11.00 Raamattupussi

13.30 Iltapäivän liikunnallinen tarinatuokio

15.30 Pikkupicnic

Tiistai

klo 11.00 Vauvaikäisille (0-1,5v)  Loru/laululeikkituokio

13.30 Tiistain eläintarina

15.30 Piha/lautapelejä kirkonrotan kanssa

Keskiviikko

Klo 11.00 Lorupussi

13.00 Keskiviikkokertomus (Raamatunkertomus) Tuomiokirkon lastenpaikassa

( Lasten Kirkkobingo Tuomiokirkossa kl0 13.30- 14.15)

15.30 Eläintarina

Torstai

Klo 11.00 Piha/lautapelejä Kirkonrotan kanssa

13.30 Torstaitarina: Kirkolliset symbolit

15.30 Pikkupicnic kirkkotarhassa

Perjantai

Klo 11.00 Rukouslaatikon rukouspyyntöjen lukeminen/esirukous

13.00 Raamatunkertomus

14.00 Rukousnoppa, rukouksia viikonloppuun

Muina aikoina aukiolon aikana lapset voivat tulla huoltajansa kanssa moikkaamaan Kirkonrottia ja leikkimään pihaleikkejä tai Pikku-Sofian kirkkoon vaikka ristiäisiä tai häitä. Juhannusaattona Pikku-Sofian kirkko ei ole avoinna, koska Kirkonrotat ovat lähteneet viettämään juhannusta.

 

 

Ota yhteyttä

Lapsi leikkii

Oulunsalon seurakunta

Lasten leikkiaamut

ke 19.8.–ke 25.11.2026

keskiviikkoisin klo 9-11

Oulunsalon seurakunnan Toimitalo

Avaa Sulje

Haluatko rauhassa siivota, käydä kaupassa tai muuten vain hetken omaa aikaa?

Lasten leikkiaamussa touhutaan yhdessä leikkien ja välissä syödään pienet omat eväät.

Leikkiaamuun voivat osallistua 3-5 vuotiaat lapset. Lapset otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä (ryhmään mahtuu 12 lasta). Mukaan tarvitsee omat pienet eväät. Leikkiaamu pidetään Oulunsalon seurakunnan toimitalolla, Vattukuja 2, perhekerhotilassa (Reppu).

Syksyn leikkiaamut:

Keskiviikkoisin klo 9.00-11.00 19.8, 2.9, 16.9, 7.10, 28.10, 11.11 ja 25.11.

Ilmoittautuminen edellisenä maanantaina tekstiviestillä puh. 0401932168/Susanna

Ota yhteyttä

Karjasillan seurakunta

Maikkulan perhekerho

ke 12.8.–ke 9.12.2026

keskiviikkoisin 9:30-11

Maikkulan kappeli

Avaa Sulje

Tervetuloa Maikkulan kappelilla olevaan perhekerhoon!

Perhekerhossa hiljennytään tärkeiden teemojen äärelle, leikitään, lauletaan sekä tavataan muita lapsia ja aikuisia. Kerhon aikana on mahdollisuus käydä diakonian järjestämällä aamupuurolla Maikkulan kappelin ruokasalissa.

Perhekerho on maksuton ja sinne ei tarvitse ilmoittautua.

Lämpimästi tervetuloa!

21.10. Ei kerhoa, Syyslomaviikko

Ota yhteyttä

  • Vs. perhetoiminnanohjaaja (31.7.2026 saakka)

    Heidi Leskelä

    Karjasillan seurakunta | Varhaiskasvatus

Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Missä pikkurotta luuraa?

ma 1.6.–su 6.9.2026

ma-su klo10-20 välisenä aikana

Oulun tuomiokirkko

Avaa Sulje

Käy etsimässä pikkurotta Oulun tuomiokirkosta 1.6-6.9.26 välisenä aikana ma-su klo 10-20. Pikkurotta piilottelee kirkkosalissa. Kun löydät pikkurotan, jätä se paikalleen ja käy kertomassa oppaalle missä se sijaitsee, niin saat pienen palkinnon. Onnea etsintään!

Ota yhteyttä

Tuiran seurakunta

Pateniemen seurakuntakoti Ankkurin perhekerho

ke 15.4.–ke 17.6.2026

Keskiviikko klo 9-30-11

Pateniemenrannan seurakuntakoti Ankkuri

Avaa Sulje

Ankkurin perhekerhossa sinulla on mahdollisuus hiljentyä kuuntelemaan pieni hartaus. Vietämme aikaa yhdessä kahvikupposen äärellä. Voit myös lämmittää tuomaasi ruokaa mikrossa. Voit myös tehdä käden töitä lapsesi kanssa. Lopuksi vietääme yhteisen lauluhetken.

Tulethan sinäkin meidän kanssamme kerhoilemaan Annkuriin Pateniemenranta 3

Ota yhteyttä

Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Perheiden askartelupaja

ma 20.4.2026

Maanantai klo 18.00-19.30

Sofia seurakuntakeskus

Avaa Sulje

Perheiden askartelupaja on lapsiperheiden yhteinen ilta, johon myös perheen kouluikäiset ja päivätyössä käyvät vanhemmat voivat osallistua. askartelujen teemat vaihtelevat vuodenaikojen ja kirkkovuoden tapahtumien mukaan.

Kokoonnumme Sofia-seurakuntakeskuksessa 2. krs, Lilja/ Lumme-salit.

Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista ja se on maksutonta.

Ota yhteyttä

Kuvassa kaksi vohvelisydäntä ja pieniä sydämiä.

Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Perheiden pannarikerho

to 16.4.–to 7.5.2026

torstai klo 10-11.30

Sofia seurakuntakeskus

Avaa Sulje

Pannarikerho on perheiden kohtaamispaikka, jonne lapsi tulee yhdessä huoltajansa kanssa. Pienen alkuhartauden jälkeen on tarjolla uunituoretta pannaria (gluteeniton, laktoositon ja maidoton), noin kerran kuukaudessa tarjotaan suolaista kanapannaria, joka on laktoositon ja gluteeniton sekä pinaattipannaria, joka on gluteeniton ja maidoton. Muuten pannarimme on makeaa, jonka kylkeen saa mansikka- tai vadelmahilloa ja kermavaahtoa.

Lapset voivat leikkiä, piirtää ja väritellä kivoja värityskuvia aikuisten vaihtaessa kuulumisia lasten touhujen lomassa. Päätämme pannarikahvilan yhteiseen laulu/lorutuokioon. Kokoonnumme Sofia- seurakuntakeskuksessa, 2. krs, Lilja/ Lumme-salit. Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista ja se on maksutonta.

Ota yhteyttä

Poika makaa sohvalla sarjakuvan kanssa, Hän halaa aikuista naista selän puolelta, nainen istuu läppäri sylissään lattialla ja pitää kättään pojan käden päällä. He molemmat hymyilevät ja katsovat läppärin ruutua.

Oulunsalon seurakunta

Perhekahvila

ti 18.8.–ti 1.12.2026

tiistaisin klo 9.30-11

Avaa Sulje

Perhekahvila kokoontuu tiistaisin klo 9.30-11.00. Pitkäkankaan koululla, iltapäiväkerhotilassa. Käynti A1 ovesta ja oikealle lasiovista sisään.

Perhekahvilassa leikitään, kahvitellaan, vaihdetaan kuulumisia ja pidetään pieni hartaushetki.

Syksyn perhekahvilat: 18.8, 1.9, 8.9, 15.9, 22.9, 6.10, 13.10, 27.10, 3.11, 10.11, 17.11, 24.11 ja 1.12.

Ota yhteyttä

Lapset pallomeressä

Oulunsalon seurakunta

Perhekerho

to 20.8.–to 3.12.2026

torstaisin klo 9.30- 11.30

Oulunsalon seurakunnan Toimitalo

Avaa Sulje

Perhekerho kokoontuu torstaisin klo 9.30-11.30 Toimitalolla Reppu-tilassa.

Perhekerho on suunnattu lapsiperheille, se on lasten ja aikuisten kohtaamispaikka, jonne lapsi tulee yhdessä aikuisen kanssa. Perhekerhossa on tarjolla pientä aamupalaa, kerhossa leikitään ja vaihdetaan kuulumisia. Kerhon lopussa klo 11.00 on muskari.

Syksyn kerhokerrat ovat: 20.8, 27.8, 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 26.11 ja 3.12.

Ota yhteyttä

lapsi piirtää

Oulujoen seurakunta

Puuhaa ja pulinaa Hintassa lapsiperheille

ke 8.4.–ke 25.11.2026

Kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17-19

Hintan seurakuntatalo

Avaa Sulje

Tervetuloa perheiden puuhakkaaseen iltaan!

Kevään viimeinen puuhaa ja pulinaa -ilta vietetään 6.5 ulkoillen Hintan seurakuntatalon piha-alueella. Grillikodassa palaa tulet, makkaranpaistoa, pihaleikkejä- ja puuhia. Illan aikana kirkon nalle Tassu käy tervehtimässä pulisijoita. ( Sadesäällä mahdollisuus leikkiä myös liikuntasalissa)

Illassa mukana seurakunnan perheiden toiminnan työntekijöitä.

Toiminta jatkuu syksyllä 2026. Lisätietoja tulossa.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

lapset

Karjasillan seurakunta

Pyhän Andreaan kirkon perhekerho

ti 11.8.–ti 15.12.2026

Tiistaisin klo 9.30-11

Pyhän Andreaan kirkko

Avaa Sulje

Tervetuloa perhekerhoon! Perhekerho on aikuisten ja lasten, perheiden yhteinen kohtaamispaikka.

Perhekerhossa hiljennytään tärkeiden teemojen äärelle, leikitään, askarrellaan ja lauletaan yhdessä jättäen tilaa myös vapaalle leikille ja seurustelulle muiden aikuisten ja lasten kanssa. Kerhossa on tarjolla aamupala.

Perhekerho on maksuton ja sinne ei tarvitse ilmoittautua.

Syksyllä aloitamme kerhot tiistaina 11.8.2026.

Perhekerhoa ei järjestetä syyslomaviikolla 43 ti 20.10.2026.

Lämpimästi tervetuloa! Tulettehan kerhoon vain terveenä.

Ota yhteyttä

  • Lastenohjaaja

    Päivi Wisuri

    Karjasillan seurakunta | Varhaiskasvatus

    Kaakkuri-Metsokangas aluetyö
    Päiväkerho, perhekerho, iltaperhekerho

  • Perhetoiminnanohjaaja

    Heidi-Marju Lehtimäki

    Karjasillan seurakunta | Varhaiskasvatus

    Kastelli-Maikkulan aluetyö
    Vauva- ja parisuhdetyö.
    Perhekerho, esikkokerho, perheliikkis, pannarikahvila, some.

Lähikuva lapsesta värittämässä värityskirjaa.

Karjasillan seurakunta

Pyhän Andreaan kirkon perhekerho

pe 14.8.–pe 4.12.2026

perjantaisin klo 9-11

Pyhän Andreaan kirkko

Avaa Sulje

Tervetuloa perhekerhoon! Perhekerho on aikuisten ja lasten, perheiden yhteinen kohtaamispaikka.

Perhekerhossa leikitään, askarrellaan ja lauletaan yhdessä jättäen tilaa myös vapaalle leikille ja seurustelulle muiden aikuisten ja lasten kanssa. Kirkolla on Kolmen polven puurohetki klo 9-10.30, johon perhekerhoon tulijat voivat osallistua. Kerhoon voi tulla ja mennä oman aikataulun mukaan.

Perhekerho on maksuton ja sinne ei tarvitse ilmoittautua.

Lämpimästi tervetuloa! Tulettehan kerhoon vain terveenä.

Perhekerhot ovat lomalla viikolla 43 pe 23.10.2026

Ajankohtaista tietoa löydät myös:

Facebook: Karjasillan seurakunnan varhaiskasvatus

Instagram: karjasillanvarhaiskasvatus

Ota yhteyttä

  • Lastenohjaaja

    Päivi Wisuri

    Karjasillan seurakunta | Varhaiskasvatus

    Kaakkuri-Metsokangas aluetyö
    Päiväkerho, perhekerho, iltaperhekerho

lapsi leikkii

Tuiran seurakunta

Pyhän Luukkaan Perhekerho

ti 14.4.–ti 26.5.2026

tiiistai kello 10.00-11.30

Pyhän Luukkaan kappeli

Avaa Sulje

Pyhän  Luukkaan perhekerho tiistaisin kello 10.00-11.30 Pyhän Luukkaan kappelin kerhohuoneessa.

Pyhän Luukkaan perhekerhossa hiljennytään alttarin äärelle, lauletaan, leikitään, askarrellaan. Tarjolla on pientä syötävää.

 

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Lähikuva aikuisen kädestä, jonka päällä on lapsen käsi.

Oulunsalon seurakunta

Repun Perheilta

ti 14.4.–ti 28.4.2026

Tiistaisin, klo 18-20

Oulunsalon seurakunnan Toimitalo

Avaa Sulje

Perheilta maanantaisin klo 18-20 Toimitalon Repussa. Tarjolla iltapalaa ja askartelua. Mahdollisuus leikkiin, pelaamiseen ja mukavaan rupatteluun toisten perheid3n kanssa. Hartaus klo 19.30. Tapahtuma on ilmainen, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.

Ota yhteyttä

  • Nuorisotyönohjaaja

    Kirsi Järvelin

    Oulunsalon seurakunta | Nuorisotyö

    Pääsääntöisesti töissä ma-ke.

Oulunsalon seurakunta

Salonpään Perheilta

ma 13.4.–ma 27.4.2026

Maanantaisin, klo 18-20

Salonpään kylätalo

Avaa Sulje

Perheillassa on tarjolla iltapalaa ja askartelua. Mahdollisuus pelaamiseen ja leikkimiseen. Kerhonohjaajina Mirja ja Aira. Tapahtuma on ilmainen, eikä sinne tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Ota yhteyttä

  • Nuorisotyönohjaaja

    Kirsi Järvelin

    Oulunsalon seurakunta | Nuorisotyö

    Pääsääntöisesti töissä ma-ke.

Tuiran seurakunta

Varpusen iltapeherkerho

ma 18.5.2026

maanantai, 17.30-19.00

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Varpusen iltaperhekerhossa lauletaan, leikitään, askarrellaan, hiljennytään alttarin äärellä sekä tavataan muita lapsia ja aikuisia. Kerhossa tarjoillaan riisipuuroa, kahvia ja teetä. Kerhoon voi tulla vain terveenä. Kerho on maksuton eikä sinne tarvitse ilmoittautua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Tuiran seurakunta

Varpusen iltaperhekerho

ma 18.5.2026

maanantai, 17.30-19.00

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Varpusen iltaperhekerhossa lauletaan, leikitään, askarrellaan, hiljennytään alttarin äärellä sekä tavataan muita lapsia ja aikuisia. Kerhossa tarjoillaan riisipuuroa, kahvia ja teetä. Kerhoon voi tulla vain terveenä. Kerho on maksuton eikä sinne tarvitse ilmoittautua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Tuiran seurakunta

Varpusen kesäperhekerho

to 4.6.–to 18.6.2026

torstaisin, 9.30-11.00

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen, Varpupuisto

Avaa Sulje

Kieli: Suomi

Varpusen kesäperhekerho kokoontuu Ritaharjun Varpupuistossa.

Kesäperhekerhossa lauletaan, leikitään, hiljennytään alttarin äärellä sekä nautitaan  kesästä yhdessä muiden lasten ja aikuisten kanssa. Tarjoilla on pientä välipalaa ja mukavaa yhdessäoloa.

Tervetuloa mukaan!

Paikka: Oulun karttapalvelu(siirryt toiselle sivustolle)

HUOM! Sateen sattuessa 4.6. kesäperhekerho ei järjestetä.

Ota yhteyttä

Tuiran seurakunta

Varpusen kesäperhekerho

to 11.6.–to 18.6.2026

torstaisin, 9.30-11

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen, Varpupuisto

Avaa Sulje

Kieli: Suomi

Varpusen kesäperhekerho kokoontuu Ritaharjun Varpupuistossa.

Kesäperhekerhossa lauletaan, leikitään, hiljennytään alttarin äärellä sekä nautitaan kesästä yhdessä muiden lasten ja aikuisten kanssa. Tarjoillaan pientä välipalaa ja mukavaa yhdessäoloa.

Tervetuloa mukaan!

Paikka: Oulun karttapalvelu(siirryt toiselle sivustolle)

HUOM! Huonon saan sattuessa ollaan Varpusen seurakuntakodin sisätiloissa.

Tuiran seurakunta

Varpusen kesäperhekerho

to 18.6.2026

torstaisin, 9.30-11.00

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen, Varpupuisto

Avaa Sulje

Kieli: Suomi

Varpusen kesäperhekerho kokoontuu Ritaharjun Varpupuistossa.

Kesäperhekerhossa lauletaan, leikitään, hiljennytään alttarin äärellä sekä nautitaan kesästä muiden lasten ja aikuisten kanssa. Tarjoilla on pientä välipalaa ja mukavaa yhdessäoloa.

Tervetuloa mukaan!

Paikka: Oulun karttapalvelu(siirryt toiselle sivustolle)

HUOM! Huonon saan sattuessa ollaan Varpusen seurakuntakodin sisätiloissa.

Ota yhteyttä

Tuiran seurakunta

Varpusen perhekerho

pe 17.4.–pe 22.5.2026

perjantaisin, 9.30-11.00

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen

Avaa Sulje

Kieli: Suomi

Varpusen perhekerhossa lauletaan, leikitään, askarrellaan, hiljennytään alttarin äärellä sekä tavataan muita lapsia ja aikuisia. Kerhossa tarjoillaan riisipuuroa, kahvia ja teetä. Kerhoon voi tulla vain terveenä. Kerho on maksuton eikä sinne tarvitse ilmoittautua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Tuiran seurakunta

Varpusen perhekerho

pe 8.5.–pe 22.5.2026

perjantaisin, 9.30-11.00

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen

Avaa Sulje

Kieli: Suomi

Varpusen perhekerhossa lauletaan, leikitään, askarrellaan, hiljennytään alttarin  äärellä sekä tavataan muita lapsia ja aikuisia. Kerhossa tarjoillaan riisipuuroa, kahvia ja teetä. Kerhoon voi tulla vain terveenä. Kerho on maksuton eikä sinne tarvitse ilmoittautua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Tuiran seurakunta

Varpusen perhekerho

pe 22.5.–pe 29.5.2026

perjantaisin, 9.30-11.00

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen

Avaa Sulje

Kieli: Suomi

Varpusen perhekerhossa lauletaan, leikitään, askarrellaan, hiljennytään alttarin äärellä sekä tavataan muita lapsia ja aikuisia. Kerhossa tarjoillaan riisipuuroa, kahvia ja teetä. Kerhoon voi tulla vain terveenä. Kerho on maksuton eikä sinne tarvitse ilmoittautua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Tuiran seurakunta

Varpusen perhekerho

pe 29.5.2026

perjantai, 9.30-11

Ritaharjun seurakuntakoti Varpunen

Avaa Sulje

Kieli: suomi

Varpusen perhekerhossa lauletaan, leikitään, askarrellaan, hiljennytään alttarin äärellä sekä tavataan muita lapsia ja aikuisia. Kerhossa tarjoillaan riisipuuroa, kahvia ja teetä. Kerhoon voi tulla vain terveenä. Kerho on maksuton eikä sinne tarvitse ilmoittautua.

Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä

Haukiputaan seurakunta

Wirkkulan perhekerho

ti 1.9.–ti 8.12.2026

tiistaisin klo 9.30-11.30

Wirkkula

Avaa Sulje

Perhekerho on aikuisten ja lasten yhteinen kerho, jonne voi tulla silloin kun itselle sopii. Perhekerhossa lauletaan, leikitään, kahvitellaan ja pidetään pieni hartaushetki.

Perhekerhoa ei ole koulujen syyslomaviikolla 20.10.2026

Isä-lapsi-parkki

Isä-lapsi-parkki on kohtaamispaikka isille ja heidän alle kouluikäisille lapsilleen. Parkeissa vietetään yhdessä vapaa-aikaa ja keskustellaan mielen päällä olevista aiheista.

Mie jolla on pieni lapsi sylissä