|
|
 |
HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTAJOHTOKUNNAN TOIMIALA Oulun evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän hautaustoimen johtokunta on ja hautaustoimen suunnittelua, seurantaa ja kehittämistä varten. JOHTOKUNNAN TEHTÄVÄT Johtokunnan tehtävänä on 1) avustaa yhteistä kirkkoneuvostoa asiantuntijaelimenä hautaustoimen suunnittelu-, toimeenpano- ja kehittämistehtävissä; 2) seurata ja tukea oman yksikön työskentelyä, toiminta-ajatuksen ja tavoitteiden toteutumista sekä tukea yksikön johtajaa johtamistehtävässä; 3) kehittää ja tukea yhteistyötä seurakuntien ja muiden toimintayksiköiden kanssa; 4) antaa vuosittain yhteiselle kirkkoneuvostolle lausunto yksikön osaltaan laatimasta kolme vuotta koskevasta toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi; 5) antaa vuosittain yhteiselle kirkkoneuvostolle lausunto johtokunnan ja sen yksikön toimintakertomuksesta, laadittujen suunnitelmien ja talousarvion toteutumisesta sekä asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta edellisen toimintavuoden aikana; 6) tehdä ehdotuksia ja antaa lausuntoja seurakuntayhtymän hautaustoimea koskevien asioiden hoitamisesta ja kehittämisestä; 7) edistää seurakuntayhtymän yhteistyötä muiden seurakuntien ja seurakuntayhtymien kanssa ja antaa lausuntoja sellaisissa hautaustoimen yhteistoimintakysymyksissä, joista voi syntyä yhtymälle pitkäaikaisia taloudellisia velvoitteita; 8) suorittaa vuosittain hautaustoimen ohjesäännön edellyttämä hautausmaakatselmus; 9) nimeää edustajansa yhteisen kirkkoneuvoston nimittämiin omaa toimialaansa koskeviin viran/toimentäyttöä valmisteleviin työryhmiin sekä 10) suorittaa muut yhteisen kirkkoneuvoston antamat tehtävät.
|
 |
|
|