Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

YHTEISEN SEURAKUNTAPALVELUN JOHTOKUNTA

JOHTOKUNNAN TOIMIALA

Oulun evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntapalvelun johtokunta on yhteisten seurakuntapalvelujen suunnittelua, seurantaa ja kehittämistä varten.

JOHTOKUNNAN TEHTÄVÄT

Johtokunnan tehtävänä on
1) avustaa yhteistä kirkkoneuvostoa asiantuntijaelimenä yhteisen seurakuntapalvelun suunnittelu-, toimeenpano- ja kehittämistehtävissä;
2) seurata ja tukea oman yksikön työskentelyä, toiminta-ajatuksen ja tavoitteiden toteutumista sekä tukea yksikön johtajaa johtamistehtävässä;
3) kehittää ja tukea yhteistyötä seurakuntien ja muiden toimintayksiköiden kanssa;
4) antaa vuosittain yhteiselle kirkkoneuvostolle lausunto yksikön osaltaan laatimasta kolme vuotta koskevasta toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi;
5) antaa vuosittain yhteiselle kirkkoneuvostolle lausunto johtokunnan ja sen yksikön toimintakertomuksesta, laadittujen suunnitelmien ja talousarvion toteutumisesta sekä asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta edellisen toimintavuoden aikana;
6) tehdä ehdotuksia ja antaa lausuntoja seurakuntayhtymän yhteisiä seurakuntapalveluita koskevien asioiden hoitamisesta ja kehittämisestä;
7) edistää seurakuntayhtymän yhteistyötä muiden seurakuntien ja seurakuntayhtymien kanssa ja antaa lausuntoja sellaisissa yhteisten seurakuntapalveluiden yhteistoimintakysymyksissä, joista voi syntyä yhtymälle pitkäaikaisia taloudellisia velvoitteita;
8) tehdä tarvittaessa toimialojen neuvottelukuntia koskeva ehdotus yhteiselle kirkkoneuvostolle;
9) nimeää edustajansa yhteisen kirkkoneuvoston nimittämiin omaa toimialaansa koskeviin viran/toimentäyttöä valmisteleviin työryhmiin sekä
10) suorittaa muut yhteisen kirkkoneuvoston antamat tehtävät.


Tulosta| Sivukartta| In English