Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Oulujoen hautausmaa

Oulujoen hautausmaa sijaitsee Oulussa Kirkkokankaalla, lähellä Oulujoen kirkkoa (Oulujoentie 69). Hautausmaa on perustettu 1904. Oulun keskustasta paikalle on matkaa seitsemän kilometriä. Hautausmaa muistuttaa yleisilmeeltään metsähautausmaata, jonka maisemaa on kaunistettu lehtipuilla ja pensasistutuksilla.Suurin osa hautausmaan muistomerkeistä on vaakakiviä.

Oulujoen hautausmaalla ja kirkkopuistossa on neljä erityishauta-aluetta sekä erityismuistomerkkiä.

Hautausmaan vanha osa on kasvillisuudeltaan luonnonmukaisempi kuin uusi osa. Siellä kasvaa luonnonvaraisesti kuusta ja mäntyä. Vanhoille sukuhaudoille on istutettu koivuja, pihlajia, ruusuja ja syreenipensaita. Vanha osa on jaettu suorakaiteen muotoisiin kortteleihin, ja muistomerkit sijaitsevat enimmäkseen suorissa riveissä.

Hautausmaan uusi osa jakautuu erimuotoisiin ja -kokoisiin kortteleihin. Uudelle alueelle hautaaminen on aloitettu 1930-luvulla. Uuden osan puusto on osaksi luonnonmukaista ja osaksi istutettua.

Uuden osan yleisilmeestä erottuvat korttelit 18,20 ja 22, joihin on haudattu ortodokseja 1940- ja 50-luvuilla. Maiseman erityispiirteenä ovat valkoiset puuristit, matalat vaakakivet ja kivilaatat, joissa on usein kuvattu venäläinen risti. Uuden ja vanhan osan välissä sijaitsee entisen ruumishuoneen rakennus, jota käytetään nykyisin varastona.

Laajennusosa, n. 20 ha, on suunnitteluvaiheessa.

Hautausmaalla sijaitsee muualle haudattujen muistomerkki, jolle läheiset voivat tuoda kukkia ja kynttilöitä, jos muistojen kohteena olevan ihmisen hauta on kaukana kotoa tai sitä ei ole olemassa lainkaan.

Lisätietoa sankarihautausmaista.


Tulosta| Sivukartta| In English