Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio


Tiedote 25.10.2011

Triangeli soittaa ilmaisessa perhekonsertissa Oulun musiikki-keskuksessa

Pieksämäkeläinen Triangeli-yhtye konsertoi Oulussa pyhäinpäivänä 5. marraskuuta. Oulun ev.-lut. seurakuntien järjestämä ilmaiskonsertti alkaa kello 14 Oulun musiikkikeskuksen Tulindbergin salissa, osoitteessa Lintulammentie 1—3. Mukaan voi tulla koko perheen voimin, sillä Triangelin musiikki sopii kaikenikäisten kuultavaksi.

Triangeli on pieksämäkeläisistä muusikoista koostuva yhtye, joka soittaa varhaisnuorille suunnattua musiikkia. Yhtyeen tuotannosta vastaa Pekka Kosonen, joka on toiminut lauluntekijänä jo 15 vuoden ajan. Kososen lauluissa on selkeä kasvatuskristillinen luonne, johtuen hänen elämänkatsomuksestaan ja työstään kirkon nuorisotyön ohjaajana. Musiikillisesti Triangeli kyntää tyylilajien ristiaallokossa ottaen vaikutteita niin kansanmusiikista, laulelmista kuin kantrista, folkista ja rock -musiikista.

Tekstit ovat tarinoita ja pohdiskeluja, jotka eivät kielikuvillaan ja nokkelilla lyriikoillaan vierasta varhaisnuorten elämän todellisuutta. Laulut pureutuvat vahvasti niihin kysymyksiin, joita varhaisnuoret elämässään kohtaavat ja ymmärryksellään pohtivat.

Konsertti on osa koko viikonvaihteen mittaista Oulugospel-festivaalia. Tapahtuman ohjelma löytyy osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/oulugospel.


Lisätietoja:
Oulun ev.-lut. seurakuntien nuorisomuusikko Esa Rättyä, p. 040 5747 125, esa.rattya(at)evl.fi

Lisää Oulun seurakuntien uutisia

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 20.–26.5.2013

Siipi – lähetyksen puoti ja ...

Lue lisää »

Tuiran kirkkoherraehdokkaiden vaalisaarnat ja haastattelut löytyvät verkossa

Tiedote 14.5.2013 Vaalipaneeli Tuiran ...

Lue lisää »

Häämusiikkia tuleville vihkipareille

Tiedote 13.5.2013 Oulun ev.lut. seurakunnat ...

Lue lisää »

Vihkihetket 24.5. Oulun tuomiokirkossa

Tiedote 10.5.2013 Oulun tuomiokirkossa järjestetään ...

Lue lisää »

Puhallinmusiikkia pelastamassa -yhteiskonsertti kokoaa Oulun seudun puhaltajat

Tiedote 10.5.2013 Valtakunnallinen Puhallinmusiikin päivä ...

Lue lisää »

Oulujoen kirkkoherranvaalin vaalisijat on päätetty

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin totesi 7.5.2013 ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 13.–19.5.2013

Diakonian aamu maanantaina 13.5. ...

Lue lisää »

Kirsi Kunnaksen runoja äitienpäivänä

Tiedote 7.5.2013 Sunnuntaina 12.5. kello ...

Lue lisää »

Ilmoittautuminen Lämsänjärven ja Hietasaaren Lastenpäiville alkaa

Tiedote 6.5.2013 Muutoksia Lastenpäiviin: ...

Lue lisää »

Ari-Pekka Metson vaalinäyte kuullaan ensi sunnuntaina Tuiran kirkossa

Tiedote 29.4.2013 Vaalisaarna kuunneltavissa myös ...

Lue lisää »

Näytä kaikki

Kirkon tiedotuskeskus tiedottaa

Ylöjärven Metsäkylän seurakuntakoti on avoinna sunnuntaina klo 15-18 hiljentymistä varten 23.12.2012 14.30

Lue lisää »

Torniagentit seikkailevat uudessa lastensarjassa joulun aikaan 17.12.2012 13.06

Lue lisää »


Tulosta| Sivukartta| In English