Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Sururyhmät tarjoavat vertaistukea läheisensä menettäneille

Kevään ryhmät alkavat maaliskuussa

Oulun ev.-lut. seurakuntien sururyhmät alkavat jälleen maaliskuussa. Tarjolla on kaksi ryhmää, alkavat torstaina 17.3. keskustan Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6) klo 16 ja Tuiran kirkolla (Myllytie 5) klo 18.

Itsemurhan kautta läheisensä menettäneille on oma ryhmä, jota pidetään yhteistyössä Oulun kriisikeskuksen kanssa. Se kokoontuu tiistaisin 22.3. alkaen Oulun kriisikeskuksessa (Tuirantie 1).

Sururyhmä on tarkoitettu paikaksi, jossa omaisensa menettänyt ihminen saa puhua surusta yhdessä toisten läheisensä menettäneiden kanssa. Sururyhmässä surevalla on myös tilaa ilmaista erilaisia tapahtuneeseen liittyviä tunteita. Parhaimmillaan ryhmä tarjoaa surevalle aidon kokemuksen kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta.

Sururyhmässä mukana ovat pappi sekä diakoniatyöntekijä, mutta pääpaino on osallistujien keskustelulla. ”Ryhmässä voi jakaa surunsa toisten kanssa, ja saada voimavaroja elämässä eteenpäin. Jokaisella on kuitenkin oma tapansa surra, ja jos haluaa vain kuunnella, sekin on mahdollista”, sanoo Tuiran seurakunnan diakoniatyöntekijä Paula Kyllönen.

Sururyhmä on tarkoitettu sureville, joiden läheisen kuolemasta on kulunut vähintään kolme kuukautta, ei kuitenkaan kahta vuotta enempää. Ryhmä kokoontuu noin 7 kertaa.

Sururyhmiin tulee ilmoittautua 3.3. mennessä. Tuirassa kokoontuvaan sururyhmään ilmoittaudutaan diakoniatyöntekijä Paula Kyllöselle p. 040 723 5880 ja keskustassa kokoontuvaan ryhmään Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherranvirastoon p. 08 316 1401. Itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden sururyhmään ilmoittaudutaan sairaalapastori Juha Kyllöselle p. 040 579 7807

Lisää Oulun seurakuntien uutisia

Suvivirsi raikaa Rotuaarilla 26.5.

Tiedote 20.5.2013 Sunnuntaina 26.5. klo ...

Lue lisää »

Tänään alkaa Tuiran kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys

Tiedote 20.5.2013 Varsinainen äänestyspäivä ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 20.–26.5.2013

Siipi – lähetyksen puoti ja ...

Lue lisää »

Tuiran kirkkoherraehdokkaiden vaalisaarnat ja haastattelut löytyvät verkossa

Tiedote 14.5.2013 Vaalipaneeli Tuiran ...

Lue lisää »

Häämusiikkia tuleville vihkipareille

Tiedote 13.5.2013 Oulun ev.lut. seurakunnat ...

Lue lisää »

Vihkihetket 24.5. Oulun tuomiokirkossa

Tiedote 10.5.2013 Oulun tuomiokirkossa järjestetään ...

Lue lisää »

Puhallinmusiikkia pelastamassa -yhteiskonsertti kokoaa Oulun seudun puhaltajat

Tiedote 10.5.2013 Valtakunnallinen Puhallinmusiikin päivä ...

Lue lisää »

Oulujoen kirkkoherranvaalin vaalisijat on päätetty

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin totesi 7.5.2013 ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 13.–19.5.2013

Diakonian aamu maanantaina 13.5. ...

Lue lisää »

Kirsi Kunnaksen runoja äitienpäivänä

Tiedote 7.5.2013 Sunnuntaina 12.5. kello ...

Lue lisää »

Näytä kaikki

Kirkon tiedotuskeskus tiedottaa

Ylöjärven Metsäkylän seurakuntakoti on avoinna sunnuntaina klo 15-18 hiljentymistä varten 23.12.2012 14.30

Lue lisää »

Torniagentit seikkailevat uudessa lastensarjassa joulun aikaan 17.12.2012 13.06

Lue lisää »


Tulosta| Sivukartta| In English