Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 15.6.2012

Seurakuntatalon peruskivi muurattiin juhlallisin menoin tänään 15.6.

Oulun ev.lut. seurakuntien uuden seurakuntatalon peruskivi muurattiin tänään perjantaina 15.6. kello 14. Muuraustöissä olivat mukana muun muassa tuomiorovasti Matti Pikkarainen, pääsuunnittelija Pekka Lukkaroinen, SRV Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sekä yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Arto Kivoja.

Tilaisuudessa korostettiin tilan käyttötarkoitusta kaikkien seurakuntalaisten yhteisenä kohtaamispaikkana:

"Rakentamisessa tärkeintä on ajatella käyttäjien tarpeita", muistutti seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Jaana Valjus avaussanoissaan.

Tilaisuuden lämmintä tunnelmaa lisäsivät puolipilvinen kesäsää ja rennon arvokasta musiikkia soittanut bändi Henry O & Swing Gang.

Juhlakahvit juotiin samassa pihapiirissä sijaitsevassa Vanhassa Pappilassa.

Keskustan seurakuntatalon uudisrakennus valmistuu vuoden 2013 aikana

Uusi keskustan seurakuntatalo valmistuu vuoden 2013 loppuun mennessä. Käyttäjille tilat avautunevat tammikuussa 2014.

Rakennukseen tulee tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherranvirasto, seurakuntasalit sekä monitoimisali kerhotoimintaan. Rakennukseen sijoitetaan myös Oulun seurakuntien yhteinen palvelupiste, johon osoitetaan tilat päivystäville papeille, hautauspalvelujen asiakaspalvelulle ja keskusrekisterille. Uudisrakennukseen tulee myös seurakuntayhtymän hallinnon ja seurakuntatyön erityispalvelujen työtiloja, kuten Perheasian neuvottelukeskus eli seurakunnan perheneuvojat.

- Rakennuksen alustava bruttoala on 5 731 m² ja tilaohjelman mukainen hyötyala 3 922 m².
- Hankkeen suunniteltu rakennusaika on 03/2012 - 10/2013.
- Kustannusarvio on 14 milj. euroa (sis. alv 23 %).
- Hankkeen tavoitteena on matalaenergiarakentaminen.
- Pää- ja arkkitehti- sekä sisustussuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy.
- Uuden rakennuksen julkisivut tulevat olemaan pääosin vaaleaa rapattua pintaa ja tumman harmaata luonnonkiveä. Sisäpihalle sijoittuva matalampi nelikerroksinen rakennus jää katukuvassa taustalle.


Lisätietoja:
Oulun seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Jaana Valjus p. 0400-681835

Lisää Oulun seurakuntien uutisia

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 27.5.–2.6.2013

Cafe Krypta maanantaina 27.5. ...

Lue lisää »

Suvivirsi raikaa Rotuaarilla 26.5.

Tiedote 20.5.2013 Sunnuntaina 26.5. klo ...

Lue lisää »

Tänään alkaa Tuiran kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys

Tiedote 20.5.2013 Varsinainen äänestyspäivä ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 20.–26.5.2013

Siipi – lähetyksen puoti ja ...

Lue lisää »

Tuiran kirkkoherraehdokkaiden vaalisaarnat ja haastattelut löytyvät verkossa

Tiedote 14.5.2013 Vaalipaneeli Tuiran ...

Lue lisää »

Häämusiikkia tuleville vihkipareille

Tiedote 13.5.2013 Oulun ev.lut. seurakunnat ...

Lue lisää »

Vihkihetket 24.5. Oulun tuomiokirkossa

Tiedote 10.5.2013 Oulun tuomiokirkossa järjestetään ...

Lue lisää »

Puhallinmusiikkia pelastamassa -yhteiskonsertti kokoaa Oulun seudun puhaltajat

Tiedote 10.5.2013 Valtakunnallinen Puhallinmusiikin päivä ...

Lue lisää »

Oulujoen kirkkoherranvaalin vaalisijat on päätetty

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin totesi 7.5.2013 ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 13.–19.5.2013

Diakonian aamu maanantaina 13.5. ...

Lue lisää »

Näytä kaikki

Kirkon tiedotuskeskus tiedottaa

Ylöjärven Metsäkylän seurakuntakoti on avoinna sunnuntaina klo 15-18 hiljentymistä varten 23.12.2012 14.30

Lue lisää »

Torniagentit seikkailevat uudessa lastensarjassa joulun aikaan 17.12.2012 13.06

Lue lisää »


Tulosta| Sivukartta| In English