Tiedote 29.8.2012
Seurakunnat kutsuvat nuoria isoskoulutukseen
Oulun ev.lut. seurakunnat kutsuvat nuoria isoskoulutukseen, joka antaa valmiudet toimia isosena rippikoulussa ja muilla seurakunnan leireillä. Koulutus kestää kevääseen saakka. Lisätietoja isoskoulutuksista on Oulun seurakuntien internet-sivuilla www.oulunseurakunnat.fi/nuorten_tapahtumat.
Mukaan voi tulla kuka tahansa rippikoulun käynyt nuori, joka on kiinnostunut seurakunnan toiminnasta. Isoskoulutuksessa pyritään tukemaan nuoren kasvua niin, että hän saa valmiuksia ryhmän vetäjänä toimimiseen. Lisäksi koulutus kehittää esiintymistaitoja ja syventää nuoren hengellistä kasvua.
”Isoset toimivat rippikoulunuorille esimerkkeinä etenkin leiritilanteissa. Koskaan ei kuitenkaan tarvitse toimia yksin, vaan tukea ja opastusta annetaan. Tavoitteena on, että jokainen koulutuksen käynyt nuori pääsisi ensi vuonna isoseksi jollekin seurakunnan leirille”, kertoo pastori Ilkka Mäkinen Oulujoen seurakunnasta.
Lisätietoja:
Oulun tuomiokirkkoseurakunta: nuorisotyönohjaaja Maire Kuoppala,
, p. 040 574 7124.
Karjasillan seurakunta: nuorisotyönohjaaja Jenni Koskenkorva p. 044 316 1452,
iran
Tuiran seurakunta: nuorisotyönohjaaja Nina Peltola,
, p. 040 524 5944.
Oulujoen seurakunta: nuorisotyönohjaaja Tuija Perkkiö p. 044 316 1451,
.