Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 18.4.2012

Renkaat vaihtuvat Yhteisvastuukeräyksen hyväksi

Jos kesärenkaat ovat vielä vaihtamatta, niin ongelmaan on tarjolla helppo ratkaisu. Keskiviikkona 25.4. kello 15.30–19.00 Kaarnatien SEO:n pihassa auto saa alleen kesäkumit 20 eurolla ja tuotto menee lyhentämättömänä Yhteisvastuukeräykseen.

Rengastöistä vastaa Tuiran seurakunnan diakoniatyöntekijä Sami Riipinen yhdessä Tuiran seurakunnan vapaaehtoisten kanssa.

- Kaikki vapaaehtoisemme osaavat kyllä varmasti renkaat vaihtaa, eli sitä ei tarvitse jännittää. Työ hoituu kuitenkin halvemmalla kuin rengasliikkeissä, ja palkaksi saa hyvän mielen keräyksen tukemisesta.

Tuiran seurakunnan Renkaat vaihtoon -tempaus järjestetään kolmatta kertaa. Tapahtuma on aikaisemmilla kerroilla vetänyt paikalle 20–30 autoa.

Yhteisvastuu torjuu ylivelkaantumista

Yhteisvastuukeräyksellä torjutaan tänä vuonna ylivelkaantumista Suomessa ja tuetaan pienrahoitustoimintaa Ugandassa. Takuu-Säätiö käynnistää yhteisvastuuvaroin Suomessa pienluottohankkeen, jossa myönnetään taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille matalakorkoisia pienlainoja, joiden avulla he voivat saada elämänsä ja taloutensa uudelleen hallintaan.

Ugandassa Yhteisvastuu-keräyksen tuotolla tuetaan Ugandan kyläyhteisöjen säästö- ja lainaryhmiä, joiden jäsenille opetetaan taloudenhallinnan ja itsenäisen toimeentulon hankkimisen perustaitoja. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Lisää Oulun seurakuntien uutisia

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 27.5.–2.6.2013

Cafe Krypta maanantaina 27.5. ...

Lue lisää »

Suvivirsi raikaa Rotuaarilla 26.5.

Tiedote 20.5.2013 Sunnuntaina 26.5. klo ...

Lue lisää »

Tänään alkaa Tuiran kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys

Tiedote 20.5.2013 Varsinainen äänestyspäivä ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 20.–26.5.2013

Siipi – lähetyksen puoti ja ...

Lue lisää »

Tuiran kirkkoherraehdokkaiden vaalisaarnat ja haastattelut löytyvät verkossa

Tiedote 14.5.2013 Vaalipaneeli Tuiran ...

Lue lisää »

Häämusiikkia tuleville vihkipareille

Tiedote 13.5.2013 Oulun ev.lut. seurakunnat ...

Lue lisää »

Vihkihetket 24.5. Oulun tuomiokirkossa

Tiedote 10.5.2013 Oulun tuomiokirkossa järjestetään ...

Lue lisää »

Puhallinmusiikkia pelastamassa -yhteiskonsertti kokoaa Oulun seudun puhaltajat

Tiedote 10.5.2013 Valtakunnallinen Puhallinmusiikin päivä ...

Lue lisää »

Oulujoen kirkkoherranvaalin vaalisijat on päätetty

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin totesi 7.5.2013 ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 13.–19.5.2013

Diakonian aamu maanantaina 13.5. ...

Lue lisää »

Näytä kaikki

Kirkon tiedotuskeskus tiedottaa

Ylöjärven Metsäkylän seurakuntakoti on avoinna sunnuntaina klo 15-18 hiljentymistä varten 23.12.2012 14.30

Lue lisää »

Torniagentit seikkailevat uudessa lastensarjassa joulun aikaan 17.12.2012 13.06

Lue lisää »


Tulosta| Sivukartta| In English