Pyhän Tuomaan kesäkonsertit jatkuvat yksinlaulutaiteen helmillä
Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3) nautiskellaan keskiviikkona 1.7. kello 19 yksinlaulutaiteen helmistä.
Saksassa oopperalaulajana työskentelevä baritoni Juha Koskela sekä Joensuun konservatorion pianisti ja kapellimestari Kari Kropsu esittävät monipuolisen lied-ohjelmiston vajaan tunnin mittaisessa konsertissa. Ohjelmistoon kuuluu esimerkiksi Brahmsin laulusarja ”Neljä vakavaa laulua”.
Lied on musiikin laji, jonka teokset ovat yleensä yhden laulajan esittämiä lauluja pianon säestyksellä. Sävelkieleltään lied on oopperaa laulumaisempi ja yksinkertaisempi, vaikka liedit ovat usein teknisesti vaativia. Konserttiin on vapaa pääsy.
Matalan kynnyksen konsertteja koko kesän ajan
Pyhän Tuomaan kirkossa järjestetään kesäkonsertteja aina elokuun puoleenväliin asti. Konserteista voi nauttia joka keskiviikko kello 19.
Tuiran seurakunnan kanttori Raakel Pöyhtäri kertoo, että kesän aikana tullaan kuulemaan hyvin monenlaista musiikkia ja nauttimaan monipuolisista esiintyjistä. Konserttihetki on vapaamuotoinen, eikä sitä ole sidottu tiettyyn tyyliin. Esiintyjät saavat itse vapaasti luoda oman ohjelman. Yhteistä konserteille on kuitenkin kesä ja kepeä tunnelma.
”Nämä ovat matalan kynnyksen konsertteja, jonne ohikulkijat ovat tervetulleita poikkeamaan ja nauttimaan vaikka vain hetken ajan kesäillan sävelistä”, kanttori Raakel Pöyhtäri lupaa.
Pyhän Tuomaan kirkko on tullut tunnetuksi hyvästä akustiikastaan.
Lisätietoja antaa Tuiran seurakunnan kanttori Raakel Pöyhtäri p. 040 574 7086
Kesän 2009 Pyhän Tuomaan kesäkonsertit esiintyjineen:
1.7. Juha Koskela (baritoni) ja Kari Kropsu (piano)
8.7. Duo Melodioso eli Auri Niskanen (viulu) ja Outi Jussila (piano)
15.7. Riina Impiö (urut)
22.7. Timo Huhtala (sello) ja Raakel Pöyhtäri (urut)
29.7. Duo Mari Mäntylä (kitara) ja Hannu Annala (kitara)
5.8. Elias Niemelä (urut)
12.8. Jussi Juola (baritoni) ja Lauri-Kalle Kallunki (piano ja urut)