Tiedote 28.5.2012
Oulun tuomiokirkon ympäristössä vipinää koko kesän
Kirkkotarhassa pilvikirsikoiden katveessa voi nauttia Cafe Kryptan antimista ja ohjelmasta
Oulun tuomiokirkon ei tarvitse seistä paikallaan ilman seuraa tulevana kesänä, sillä kirkko, kirkkotarha ja krypta täyttyvät kesäisestä toiminnasta tästä päivästä alkaen.
”Viime kesänä Oulun tuomiokirkossa kävijöitä oli yli 16 000. Ajattelimme panna tänä kesänä paremmaksi!”, kertoo pilke silmäkulmassa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan pastori Anna-Mari Heikkinen. Luvassa on muun muassa kesäkahvila, konsertteja, seuroja, lauluiltoja ja valokuvanäyttely.
Tuomiokirkko on avoinna koko kesän (28.5.—3.9.) aamu kymmenestä ilta yhdeksään oululaisia ja matkailijoita varten. Useana kesätiistaina tuomiokirkossa järjestetään konsertteja kello 18.
Tuomiokirkko on yksi Suomen lähes kolmestasadasta tiekirkosta. Opas on paikalla koko kesän klo 10—21. Torstaisin kello 18 järjestetään eri teemoilla opastettuja kirkkokierroksia. Esimerkiksi torstaina 14.6. kello 18 taidehistorian lehtori Jorma Mikola kertoo R.W. Ekmanin alttaritaulusta sekä Ekmanista Suomen alttarimaalauksen kehittäjänä.
Kirkossa tai Cafe Kryptassa on useimmiten paikalla myös joku hengellistä työtä tekevä, jota voi halutessaan tarttua hihasta.

Cafe Kryptassa ja kirkkotarhassa monenlaista toimintaa
Suosittu Cafe Krypta avaa ovensa jälleen kesäkuussa Oulun tuomiokirkon Kryptassa. Kahvila on avoinna arkisin: maanantaina, tiistaina ja torstaina kello 11—16, keskiviikkona kello 11—20, ja perjantaina kello 11—14.
Kahvilassa on tarjolla kahvin ja teen lisäksi pientä makeaa ja suolaista syötävää. Kesäkahvilan tuotto menee lyhentämättömänä Suomen Lähetysseuran tasauskeräykselle.
Oulun tuomiokirkkoseurakunta työllistää kesäkahvilassa kymmenen nuorta, lisäksi oppaita on kirkossa tänä kesänä neljä.
Kahvia voi nauttia myös tuomiokirkon kirkkotarhassa, jonne on katettu pöydät ja tuolit. Keskiviikkoisin kello 18 kirkkotarhassa — tai sateen sattuessa Cafe Kryptassa — on ohjelmaa, muun muassa seurat 6.6., runoilta 20.6. ja lauluilta 11.7. Cafe Kryptassa on myös valokuvanäyttely tämän vuoden Yhteisvastuu keräyksen valokuvakilpailussa palkittujen valokuvien näyttely 6.6. alkaen.
Lisätietoja:
Tuomiokirkkoseurakunnan pastori Anna-Mari Heikkinen, p. 040-5752718.