Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 8.2.2012

Konsertin tuotolla iloa sairaille lapsille

Ystävänpäivänä 14. helmikuuta kello 19 alkaen Pohjan Sotilassoittokunta esiintyy Karjasillan kirkossa Jaakko Nurilan johdolla.

Konsertilla kerätään varoja Oulun Rotaryklubin, Pelastakaa Lapset ry:n sekä Ilon Ääni ry:n hyväntekeväisyyskohteisiin. Mukana on myös Oulun Sotilaskotiyhdistys, joka myy kahvia ja kuuluisia munkkeja jo kello 18 alkaen. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu on 10 euroa.

Ilon Ääni ry on vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys, joka toimittaa humanitaarista apua Etelä-Afrikkaan hädänalaisille lapsille. Nyt yhdistyksen tavoitteena on saada erään orpokodin pihalle leikkikenttä, jossa myös liikuntarajoitteiset lapset voivat leikkiä.

Usealla orpokodin lapsista on hiv tai aids, jota hoidetaan lääkityksellä. ”Lääkityksen avulla he pystyvät elämään samanlaista elämää kuin terveet lapset. Siksi on tärkeää, että myös heillä on mahdollisuus leikkimiseen”, toteaa Ilon Ääni ry:n puheenjohtaja Satu Saarinen.

Lisää Oulun seurakuntien uutisia

Seurakuntayhtymän laajentuminen: Veroprosentti pysynee Oulussa samana ensi vuonnakin

Tiedote 14.5.2012 Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän ...

Lue lisää »

Häämusiikki soi Oulun seurakuntien verkkosivuilla

Tiedote 14.5.2012 Oulun ev.lut. ...

Lue lisää »

Motoristit suuntaavat helatorstaina Kirkkotielle

Tiedote 14.5.2012 Helatorstai on ...

Lue lisää »

Keskustelutilaisuus seurakuntayhtymän laajentumisesta TÄNÄÄN

Tiedote ja kutsu 14.5.2012 Oululaisia ...

Lue lisää »

Syksyn päiväkerhoihin ilmoittaudutaan nyt!

Tiedote 10.5.2012 Oulun ev.lut. seurakuntien ...

Lue lisää »

Pannut porisevat äitienpäivänä Oulun seurakunnissa

Tiedote 8.5.2012 Sunnuntaina 13.5. ...

Lue lisää »

Yhteisen kirkkoneuvoston kokous to 10.5.

Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston ...

Lue lisää »

Tiedote ja kutsu 7.5.2012: Keskustelutilaisuus seurakuntayhtymän laajentumisesta

Tiedote ja kutsu 7.5.2012 Oululaisille ...

Lue lisää »

Puhallinmusiikki soi Oulun keskustassa

Tiedote 2.5.2012 Perjantaina 11.5. ...

Lue lisää »

Kolmen kirkon pyörälenkki alkaa

Tiedote 30.04.2012 Oulun ev.lut. ...

Lue lisää »

Näytä kaikki

Kirkon tiedotuskeskus tiedottaa

Suhdeklinikka avautuu City.fi:ssä – Kirkon perheneuvojat vastaavat blogissa 16.05.2012 14.22

Lue lisää »

279 Tiekirkkoa avaa ovensa kesämatkailijoille 16.05.2012 12.41

Lue lisää »

Suviradio.fi ja Lutherdome.com saivat uusina ideoina kirkon nettitukea 15.05.2012 15.53

Lue lisää »


Tulosta| Sivukartta| In English