Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Hiihtoloma kutsuu leireilemään

Oulun seurakuntien hiihtolomaleirit ovat suosittu vaihtoehto lomaansa viettäville oululaisille. Uusi ympäristö, hyvä ruoka ja lämmin sauna tekevät lomasta nimenomaan loman.

Kaikkein pidetyimpiä leirejä ovat kouluikäisten lasten perheleirit. Maanantaina Rokualla järjestettävä perheleiri on tupaten täysi. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on 38, kun suurimmaksi osallistujamääräksi on internetissä laitettu 25. Leirin järjestäjä, nuorisotyönohjaaja Maire Kuoppala kertoo kumminkin, että kaikki ilmoittautuneet otetaan leirille.

”Suurin osa leireilijöistä on kymmenen vuotta tai yli, mutta tälle leirille nuorin tulokas on kaksi kuukautta ja vanhin seitsemäntoista. Äidit ja isät saattavat tulla joko yksin tai yhdessä ja joskus myös isovanhemmat ovat olleet mukana.”

Leirien henkilökuntaan kuuluu nuorisotyönohjaajia, avustajia ja isosia. He huolehtivat majoituksesta, ruoasta ja ohjelmasta yhdessä lasten kanssa.

”Leireillä järjestetään toki ohjelmaa, mutta lomalla ollessa ei tarvitse niuhottaa minuuttiaikataululla. Päiviin kuuluu ruokailua viisi kertaa päivässä, ulkoilua sekä lopuksi iltahartaus. Tietenkin jokaisella leirikeskuksella on omat säännöt ja rajat, joita pitää noudattaa”, muistuttaa Maire Kuoppala.

Hiihtoloman aikaan perheleirin lisäksi järjestetään kaksi 1.-3. luokkalaisten leiriä Rokualla ja 4.-6. luokkalaisten lasketteluleiri Juumassa. Leirit maksavat kouluikäisille 30–40 euroa ja hintaan kuuluu matkat, majoitus, ruoka, ohjelma sekä tapaturmavakuutus. Leireistä ilmoitetaan internetissä, lehdissä ja kouluille jaetaan esitteitä.

”Leireistä on tullut pääosin positiivista palautetta. Myönteistä on ollut myös se, että samat ihmiset ovat tulleet uudestaan leireilemään. Toiveissa olisi, että tulevaisuudessa voisimme tarjota vielä enemmän leirejä”, ynnää Maire Kuoppala.

Leirit on tarkoitettu Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenille.

Lisää Oulun seurakuntien uutisia

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 27.5.–2.6.2013

Cafe Krypta maanantaina 27.5. ...

Lue lisää »

Suvivirsi raikaa Rotuaarilla 26.5.

Tiedote 20.5.2013 Sunnuntaina 26.5. klo ...

Lue lisää »

Tänään alkaa Tuiran kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys

Tiedote 20.5.2013 Varsinainen äänestyspäivä ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 20.–26.5.2013

Siipi – lähetyksen puoti ja ...

Lue lisää »

Tuiran kirkkoherraehdokkaiden vaalisaarnat ja haastattelut löytyvät verkossa

Tiedote 14.5.2013 Vaalipaneeli Tuiran ...

Lue lisää »

Häämusiikkia tuleville vihkipareille

Tiedote 13.5.2013 Oulun ev.lut. seurakunnat ...

Lue lisää »

Vihkihetket 24.5. Oulun tuomiokirkossa

Tiedote 10.5.2013 Oulun tuomiokirkossa järjestetään ...

Lue lisää »

Puhallinmusiikkia pelastamassa -yhteiskonsertti kokoaa Oulun seudun puhaltajat

Tiedote 10.5.2013 Valtakunnallinen Puhallinmusiikin päivä ...

Lue lisää »

Oulujoen kirkkoherranvaalin vaalisijat on päätetty

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin totesi 7.5.2013 ...

Lue lisää »

Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 13.–19.5.2013

Diakonian aamu maanantaina 13.5. ...

Lue lisää »

Näytä kaikki

Kirkon tiedotuskeskus tiedottaa

Ylöjärven Metsäkylän seurakuntakoti on avoinna sunnuntaina klo 15-18 hiljentymistä varten 23.12.2012 14.30

Lue lisää »

Torniagentit seikkailevat uudessa lastensarjassa joulun aikaan 17.12.2012 13.06

Lue lisää »


Tulosta| Sivukartta| In English