Tiedote 18.6.2012

Hietasaaressa voi viettää kaupunkijuhannuksen luonnonhelmassa
Oulun seurakuntien juhannusjuhlaa vietetään juhannusaattona 22.6. Hietasaaressa kaupunkileirikeskuksessa (Hietasaarentie 19). Hietasaaren juhannusjuhlaan odotetaan tänä vuonna yli 100 osallistujaa, aiemmin osallistujamäärät ovat vaihdelleet 100—200 henkilöön.
”Niin kuin juhannukseen kuuluu, ensin nostetaan lippu ja lauletaan lippulaulu. Sen jälkeen on pienet seurat ja laulamme kesäisiä lauluja ja suvivirren. Seurojen jälkeen grillataan makkaraa ja ollaan ulkona, jos sää sallii”, kertoo Tuiran seurakunnan pastorin Pasi Kurikka leppoisasti juhannusjuhlien ohjelmasta.
”Kaupungissa on paljon eri-ikäisiä ihmisiä, jolla ei ole paikkaa mihin mennä. Joillekin se merkitsee äärettömän paljon, että on paikka mihin tulla. Hietasaaren juhannusjuhlassa saa olla ihmisten kanssa, rehevä luonto ympärillä”, kertoo Pasi Kurikka juhlien merkityksestä.
Pasi Kurikka on ollut järjestämässä seurakunnan juhannusjuhlia jo 20 vuotta. Osallistuminen ei kuitenkaan vielä kyllästytä. ”Viime juhannuksena jotakin puuttui, kun olin vapaalla enkä ollut Hietasaaressa.”
Juhannusjuhlien seuroissa puhujavieraana ovat Suomessa Kansanlähetyksen vieraana olevat Christopher Sariking ja Sirom Romiong tulevat Papua Uusi-Guineasta. Musiikista vastaa kanttori Tommi Hekkala. Seurapuheet tulkataan viittomakielelle. Seurojen jälkeen myytävänä pannukakkua, makkaraa sekä lahjoituksena saatuja leivonnaisia, kahvia, teetä ja mehua. Tuotto menee Oulun ev.lut. seurakuntien lähetystyölle.
Myös juhannusjuhlien valmisteluun kaivataan vapaaehtoisia. Juhlia voi tulla valmistelemaan kello 15 alkaen Hietasaaren kaupunkileirikeskukseen.
Messut ja hartaudet juhannuksena
Turkansaaren tunnelmallisessa vanhassa kirkossa järjestetään hartaus kello 17.30 osana juhannusaaton 22.6. Juhannusiltamia. Myös juhannuspäivänä 23.6. on kello 12 jumalanpalvelus Turkansaaren kirkossa.
Juhannuspäivää 23.6. juhlistetaan myös muissa Oulun kirkoissa. Juhannuksena kirkoissa on usein luonnonkukkia alttarikukkina ja juhannuskoivuja kesäisen juhlan merkkinä, yhtenä virtenä veisataan Suvivirsi. Päivän liturginen väri on valkoinen, ilon ja toivon väri. Oulun tuomiokirkossa, Tuiran kirkossa, Karjasillan kirkossa, Pyhän Luukkaan kappelissa, Yli-iin kirkossa ja Oulujoen kirkossa on jumalanpalvelus kello 10. Kello 12 vietetään jumalanpalvelus Ylikiimingin kirkossa, kello 13 Pyhän Tuomaan kirkossa.
Oulun tuomiokirkon messuun voi osallistua myös radion kautta, messu lähetetään suorana lähetyksenä radio Deissä kello 10.
----
Kristillisestä näkökulmasta juhannuksena muistetaan Johannes Kastajan syntymää ja julistusta. Johannes Kastaja julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista. Sana juhannus tulee nimestä Johannes. Nimi tarkoittaa ”Jumala on armollinen”. Juhannuspäivänä kirkoissa pidetään jumalanpalvelus ja lauletaan suvivirsi.
Johannes Kastajan muistopäivää on vietetty kristikunnassa 400-luvun alkupuolelta lähtien sekä itäisessä että läntisessä perinteessä. Suomessa juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina.
Johannes oli Jeesuksen edelläkävijä ja valmisti tietä Jeesuksen julistukselle ja opetukselle. Lisänimi Kastaja juontaa hänen toimintansa keskeisestä osasta, ihmisten kastamisesta. Johannes kastoi myös Jeesuksen. Myöhemmin Johannes teloitettiin, koska hän oli arvostellut julistuksessaan kuningas Herodeksen elämäntyyliä.