Vastauksia kysymyksiin Alfa-kurssilta
Oulun ev.-lut. seurakuntien ensimmäinen aikuisille tarkoitettu Alfa-kurssi alkaa torstaina 21.9. erityisnuorisotyön ja Cross Cafen tiloissa Isokatu 11:ssä klo 18. Kurssille mahtuu vielä muutama ihminen mukaan. Kurssin järjestäjät ovat varautuneet toiseen kurssiin lokakuun alussa, mikäli tarvetta on.
Alfa-kurssi on kristinuskon perusteita käsittelevä kurssi, jonne ovat tervetulleita sekä etsijät, epäilijät että uskovaiset ihmiset. Toisin sanoen se on avoin kaikille. Kurssin aikana käsitellään mm. historiallista Jeesusta ja hänen puheitaan, rukousta sekä Raamattua.
Kurssin tarkoituksena on tutustua kristinuskoon rennolla ja mukavalla tavalla kymmenen kokoontumiskerran aikana. Ilta aloitetaan yhteisellä aterialla ja tutustumisella. Sen jälkeen on noin puolen tunnin alustus illan aiheesta. Alustuksen pohjalta keskustellaan pienryhmissä. Ilta päättyy kahvitteluun ja iltarukoukseen.
Kieksin mukaan Alfa-kurssin on kehittänyt anglikaanisen kirkon pastori Nicky Gumbel.
Anglikaaninen kirkko ja Suomen ev.lut. kirkko ovat toimintatavaltaan lähellä toisiaan.