Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 1.2.2012

10-vuotias Radiopyhäkoulu laajeni valtakunnalliseksi

10 vuotta täyttävä Oulun seurakuntien Radiopyhäkoulu kasvatti kuulijakuntaansa vuodenvaihteessa. Tammikuun alusta alkaen Radiopyhäkoulu on lähetetty Radio Dein valtakunnallisessa ohjelmistossa joka sunnuntai kello 8.45 (Oulussa 106,9 MHz, kaapeli 94,1 MHz). Lisäksi se uusitaan Oulun alueella samana päivänä tuttuun aikaan kello 11.30.

Myös Radio Pooki lähettää Radiopyhäkoulun joka sunnuntai kello 9.45 (Oulussa 88 MHz, kaapeli 89,9 MHz).

FM-taajuuksien lisäksi sen voi kuulla suorana lähetyksenä myös nettiradioissa www.radiodei.fi ja www.radiopooki.fi.

Puhetta lapsille ja aikuisille

Radiopyhäkoulut ovat noin kymmenminuuttisia hartaushetkiä, jotka koostuvat rukouksesta, hengellisestä lastenmusiikista ja hartauspuheesta. Mikrofonin takana istuvat pääasiassa Oulun seurakuntien lapsityönohjaajat, lastenohjaajat ja papit.

Opettajat suunnittelevat pyhäkoulunsa itsenäisesti yhdessä sovitun teeman pohjalta. Yleensä perustana on kyseessä olevan pyhän evankeliumiteksti, jonka sisällön radiopyhäkoulu avaa kuulijalle niin että lapsikin sen ymmärtää. Ohjelma ei ole kuitenkaan vain lasten juttu, sillä kuuntelijapalautteen mukaan sen tarjoama hengellinen sisältö on merkittävää myös aikuisväestölle.

Radiopyhäkoulu viettää kymppisynttäreitään, sillä ensimmäiset Radiopyhäkoulut lähetettiin vuonna 2002 Radio Dein taajuudella. Aloitusvuonna käytettiin Seinäjoen seurakunnan tuottamia ohjelmia, mutta jo seuraavana vuonna ohjelmat tuotettiin itse, ja toiseksi lähetyskanavaksi tuli Radio Pooki.

Lisää Oulun seurakuntien uutisia

Seurakuntayhtymän laajentuminen: Veroprosentti pysynee Oulussa samana ensi vuonnakin

Tiedote 14.5.2012 Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän ...

Lue lisää »

Häämusiikki soi Oulun seurakuntien verkkosivuilla

Tiedote 14.5.2012 Oulun ev.lut. ...

Lue lisää »

Motoristit suuntaavat helatorstaina Kirkkotielle

Tiedote 14.5.2012 Helatorstai on ...

Lue lisää »

Keskustelutilaisuus seurakuntayhtymän laajentumisesta TÄNÄÄN

Tiedote ja kutsu 14.5.2012 Oululaisia ...

Lue lisää »

Syksyn päiväkerhoihin ilmoittaudutaan nyt!

Tiedote 10.5.2012 Oulun ev.lut. seurakuntien ...

Lue lisää »

Pannut porisevat äitienpäivänä Oulun seurakunnissa

Tiedote 8.5.2012 Sunnuntaina 13.5. ...

Lue lisää »

Yhteisen kirkkoneuvoston kokous to 10.5.

Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston ...

Lue lisää »

Tiedote ja kutsu 7.5.2012: Keskustelutilaisuus seurakuntayhtymän laajentumisesta

Tiedote ja kutsu 7.5.2012 Oululaisille ...

Lue lisää »

Puhallinmusiikki soi Oulun keskustassa

Tiedote 2.5.2012 Perjantaina 11.5. ...

Lue lisää »

Kolmen kirkon pyörälenkki alkaa

Tiedote 30.04.2012 Oulun ev.lut. ...

Lue lisää »

Näytä kaikki

Kirkon tiedotuskeskus tiedottaa

Suhdeklinikka avautuu City.fi:ssä – Kirkon perheneuvojat vastaavat blogissa 16.05.2012 14.22

Lue lisää »

279 Tiekirkkoa avaa ovensa kesämatkailijoille 16.05.2012 12.41

Lue lisää »

Suviradio.fi ja Lutherdome.com saivat uusina ideoina kirkon nettitukea 15.05.2012 15.53

Lue lisää »


Tulosta| Sivukartta| In English