Mitä lähetys on?
Lähetys on uskosta ja kirkon olemuksesta nouseva jokaisen seurakuntalaisen etuoikeus, joka ylittää henkisiä, hengellisiä ja maantieteellisiä rajoja haastaen muutokseen. Se on lähimmäisenrakkautta, julistusta, palvelua ja yhteyttä. Se antaa mahdollisuuden uuteen alkuun ja elämänvaellukseen.
Lähetyksen kautta pääsee myös mukaan auttamaan kärsiviä ihmisiä Suomessa ja muualla maailmassa. Jokainen seurakuntalainen voi osallistua lähetystyöhön olemalla mukana varojen keräämisessä ja rukoilemalla lähettien puolesta omanlaisena kristittynä.
Pienikin askel yhteiseen työhön kantaa osan tehtävästämme hyvän jakamisessa ja seurakunnan työstä maailmalla. Lähetystyö on kertomista pelastavasta ja parantavasta Jumalasta sekä tästä sanomasta nousevia rakkauden tekoja toisia ihmisiä kohtaan, lähellä ja kaukana. Se on myös evankeliumin viemistä niille, jotka eivät ole sitä kuulleet ja niille jotka ovat lakanneet kuulemasta.
Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan käskyyn:
”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso: minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18–20)
Lähetyksen kuulumisia Oulussa:
Puikkarointi 1/2013
Puikkarointi 1/2012
Puikkarointi 2/2011
Puikkarointi 1/2011
Puikkarointi 2/2010
Puikkarointi 1/2010
Puikkarointi 2/2009
Puikkarointi1/2009
Puikkarointi 1/2008
Puikkarointi 2/2007
Puikkarointi 1/2007