LAAJENTUMINEN TYÖNTEKIJÄN NÄKÖKULMASTA
Kysymyksiin on vastannut laajentumistyöryhmän puheenjohtaja tuomiorovasti Matti Pikkarainen.
1. Mitä konkreettista on tähän mennessä päätetty? Mikä on suurin muutos työntekijän näkökulmasta?
Laajentumisen takia kenenkään työpaikka ei ole vaarassa, mutta tehtävänkuviin voi tulla muutoksia.
Seurakuntatyössä oleville työntekijöille liitos ei juuri muuta mitään. Oulussa kirkkoherranvirastoissa ja keskusrekisterissä ei ole odotettavissa suuria muutoksia, liittyvissä seurakunnissa taas kirkkoherranviraston työntekijöiden tehtävänkuvat tulevat muuttumaan.
Muutoksia tulee erityisesti taloushallinnon työntekijöiden tehtävänkuviin ja vastuualueisiin. Osittain muutoksiin vaikuttaa Kirkon palvelukeskus (Kipa), kun osa henkilöstöstä ja töistä siirtyy Kipaan.
2. Milloin saan tietää, muuttuuko tehtäväkuvaukseni tai työtehtäväni? Kuullanko minua siinä asiassa?
Kaikkien työntekijöiden osalta valmistellaan tällä hetkellä tehtävänkuvauksia, jotta tehtävänkuvaukset olisivat yhteneväisiä samankaltaista työtä tekevillä. Uusia tehtävänkuvia ei olla nyt luomassa, vaan olemassa olevia harmonisoidaan. Tehtävänkuvien tulee jatkossakin olla tehtäväsidonnaisia, ei henkilösidonnaisia.
Tehtävänkuvia käsitellään laajentumistyöryhmässä tammi—helmikuussa 2012.
Esimies kertoo alaiselleen tehtävänkuvan tai mahdollisten työtehtävien muutoksista viimeistään kevään 2012 aikana.
3. Kuka tehtävänkuvaustani valmistelee?
Tehtävänkuvauksien muutosta valmistelee henkilöstöpäällikkö Seppo Pitkäaho. Henkilöstötyöryhmään, joka valmistelee tehtävänkuvien yhdenmukaisuutta koko laajentuvan yhtymän alueella, kuuluvat kirkkoherra Hannu Ojalehto (pj), Seppo Pitkäaho, Jaakko Kaltakari, Maria Satalahti ja 4 ammattiliiton pääluottamusmiehet.
4. Voiko tehtävänkuvan muutoksen myötä laskea palkka?
Palkka, eikä myöskään peruspalkka, ei laske kenelläkään. Tehtävän vaativuusryhmä voi muuttua, mutta sillä ei ole vaikutusta tehtävän nykyisen hoitajan palkkaukseen.
Teoriassa voi olla mahdollista, että jos palkka on selvästi yli vaativuusryhmän, ko. henkilöllä palkka säilyy samana, mutta jos samaan tehtävään joskus tulevaisuudessa tulee toinen ihminen, hänen palkkansa on vaativuusryhmän mukainen.
5. Milloin tietää, missä työpaikka sijaitsee vuonna 2013?
Laajentumisen vuoksi työntekijöiden toimipisteet eivät muutu. Esimerkiksi kirkkoherranvirastoissa työskentelevien työpaikat säilyvät seurakunnissa.
Sellaisilla henkilöillä, jotka ovat hakeutuneet töihin Kirkkohallituksen alaiseen Kirkon palvelukeskukseen (Kipa), työpaikan sijainti voi muuttua.
6. Osa asioista on jo päätetty, kuten Yhteisten seurakuntapalveluiden (YSP) muuttuminen Seurakunnallisiksi erityispalveluiksi, mitä päätetään seuraavaksi?
Tähän mennessä on päätetty YSP:n muutoksista. Seuraavaksi hallintoelimien päätettäväksi on menossa Keskusrekisterin hoitaminen.
7. Voiko tehtävät muuttua tehtävät niin, että joutuu kulkemaan koko uuden Oulun alueella?
Lähinnä tämä koskee yhtymän työntekijöitä, jos heidän työhönsä liikkuminen koko yhtymän alueella on kuulunut aiemminkin, kuten esimerkiksi vanhustyön pastoria.
8. Muuttuvatko lomajärjestelyt?
Ei muutu, noudatetaan KirVesTes:iä.
9. Missä hoidetaan jatkossa mm. palkkaukseen tai muuhun henkilöstöön liittyvät asiat, jos tarvitsee asioida paikan päällä?
Vielä ei ole selvillä, mitä asioita hoitaa Kirkon palvelukeskus ja mitä seurakuntayhtymän henkilöstöpalvelut.
10. Pidetäänkö työntekijöille jotain infoa, ja jos niin milloin?
Kyllä. Keväällä 2012, tarvittaessa myös syksyllä 2012.
Lisäksi yhteistoimintasopimuksen mukaiset neuvottelut käydään seurakunnissa ja yhtymän palveluyksiköissä tammi-helmikuussa 2012 loppuun mennessä osana normaalia valmistelua. Mukana tilaisuuksissa ovat henkilöstöpäällikkö Seppo Pitkäaho, lakimies ja yhtymäjohtaja Ilpo Kähkönen. Yhtymään tulevat seurakunnat katsovat omalta osaltaan päivämäärät ja ajankohdat.