Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Saarna 2. sunnuntai ennen paastonaikaa, Matt. 13:31-33

Viime päivinä kotimaan uutisten valokeilassa on ollut suuruuden ekonomia. Syntyy säästöä kun ajetaan pienet toimijat alas. Mitähän Nasaretin mies tähän sanoisi? Asettuisiko jonkun puolelle?

Päivän evankeliumissa hän keskittyy pienen ja vaatimattoman ylistämiseen. Sinapinsiemenessä ja taikinan hapatteessa piilee voima, joka on kätkössä.
Maanviljelyksestä lainatut kuvat ovat esillä laajemminkin. Sinapinsiemenvertauksen edellä Jeesus opettaa taivasten valtakunnan salaisuuksia vertauksilla kylväjästä sekä vertauksella vehnästä ja rikkaviljasta.

Nämä kaikki vertaukset nousevat haihattelemattomasta, realistisesta näystä.

Jeesuksen realismi perustuu elämän tosiasioiden avoimeen kohtaamiseen ja kokemukseen siitä, että saavutettavissa olevat tulokset ovat varsin vaatimattomia.
Kylväjävertauksessa kolme neljäsosaa maahan kylvetyistä siemenistä tuhoutuu. Siis vain yksi neljäsosa tuottaa jonkinlaista satoa. Työn hyötysuhde on vaatimaton.
Kannattaako tällaista huonosti tuottavaa työtä tehdä?

Tulosta ja tehokkuutta palvova inhimillinen viisaus neuvoo heittämään hanskat naulaan.
Jeesus opastaa toisin. Vertauksilla sinapinsiemenestä ja taikinan hapatteesta hän vakuuttaa, että toivo ja toivon täyttyminen on varma.

Hän vakuuttaa toistamiseen, että tässä meidän maailmassamme, täällä meidän keskellämme, vaikuttaa hienovireinen ja selittämätön voima. Se on taikinaan pantavan hapatteen kaltainen ja muistuttaa siementä, joka on hyvin pieni, mutta kasvaa puutarhan kasveista suurimmaksi.

Toivon lisäksi Jeesuksen opetuksen keskiössä on luottamus. Jumalaan kannattaa luottaa. Jeesus opastaa luottamaan siihen, että siemenen elämänvoima vaikuttaa yksin Jumalan varassa. Elämänvoima vaikuttaa valoisina kesäöinä kun kylväjä nukkuu ja kun hän levollisella mielellä katselee lounatuulessa lainehtivia viljavainioita.

Jeesus opastaa, että Jumalan valtakunnan siemen elää yhdessä pahan siemenen kanssa ja suurelta osin tuhoutuu niin kuin kasvien siitepöly. Kaikesta huolimatta siemen muokkaa tätä maailmaa. Näin tapahtuu, koska siemenen elämänvoima, Jumalan rakkaus on vankkumaton.
Jeesus varoittaa yli-innokkuudesta. Tuloksena rikkaviljan kitkemisestä on autioitunut pelto. Liian innokas puhdistaja nyhtää vehnänkin. Liekö perää jutuissa saarnamiehistä, jotka saarnaavat kirkot tyhjiksi. Taitavat olla kaupunkilegendoja.

Jeesus opastaa kärsivällisyyden tielle. Kylväjän on oltava kärsivällinen. Elämänvoimalla, rakkaudella on oma rytminsä ja oma hetkensä. Kärsivällisyyden merkityksen tähdentäminen on erityisen ajankohtaista tänä hetkisenä aikana. Kirkonkin elämää seuratessa tulee aika ajoin sellainen tunto, että hyvät hedelmät jäävät kiireessä nauttimatta. Muutosten tuulet puhaltavat ja uudistukset painavat päälle, vaikka entisistäkään ei ole vielä selviydytty. Kun uudistetaan, oli kyse sitten kuntarakenteista, puolustusvoimista tai vaikka jumalanpalveluksesta, on oltava tavattoman herkkä. On pysähdyttävä miettimään ruohonjuuritason vaikutuksia.

Kaikesta huolimatta, vaikka ei siltä näyttäisi, on koko inhimillinen elämä kiedottu Jumalan käsittämättömään hyvyyteen. Jumala on kiinnostunut kaikesta olemisestamme. Juuri tästä Jumalan kiinnostuksesta Jeesus tahtoo vakuuttaa meidät maanviljelyksestä lainaamillaan kuvilla. Jumala on kiinnostunut meistä. Hän välittää. Perimmältään juuri sen vuoksi hän kutsuu meitä työtovereikseen, pitämään huolta. Tämä Jumalan kutsu ei rajoitu ns. uskonnolliseen elämään. Kutsu koskettaa koko elämää. 1930-luvulla vaikuttanut Canterburyn arkkipiispa William Temple sanoo osuvasti: ”On suuri erehdys otaksua, että Jumala olisi kiinnostunut pelkästään tai edes pääasiassa uskonnosta.”

Täällä ei ole olemassa jotakin muusta todellisuudesta erillistä uskonnollisen elämän maailmaa. On vain tämä yksi todellisuus. Juuri tämä maailma, jossa me elämme, liikumme ja olemme, on Jumalan maailma.

Kuvallaan hapatteesta Jeesus osoittaa, että hitusella todellista rakkautta on Jumalan edessä enemmän painoarvoa kuin säkillisellä pahuutta ja syntiä.
Hapatteen painoarvo on moninkertainen, koska hitunen rakkautta on jumalallista kuten Isän hyvyyden täyteys. Jos emme luota Jumalan hyvyyteen, elämämme tukahtuu loputtomaan suunnitteluun, ehdottomaan tarkkuuteen ja laskelmointiin. Mutta jos jaksamme edes hitusen luottaa Jumalan hyvyyteen, emme kätke leivisköjä maahan palkkion toivossa tai sen menettämisen pelossa, vaan otamme ne käyttöön. Uskallamme toivoa keskellä elämän kipeitä tosiasioita ja saamme rohkeuden ottaa riskejä hyvien asioiden puolesta elämän kaikilla alueilla.

Sadon saamiseksi on nähtävä vaivaa ja kuitenkin se on Jumalan lahja. ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään” (Ps. 126).

Tämän elämän mieli on vaivannäössä.

Joka elää vain itselleen ja unohtaa lähimmäisensä, menettää kaiken. Mutta antaessaan saa. Kadottaessaan löytää. Unohtaessaan saa anteeksi. Kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Juhani Lavanko
Karjasillan seurakunnan kirkkoherra


Tulosta| Sivukartta| In English