Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Kenet voidaan kastaa?

Alle 12-vuotiaan lapsen vanhemmista ainakin toisen on kuuluttava luterilaiseen kirkkoon, jotta lapsi voidaan kastaa kirkon yhteyteen. Virallisesti alle yksivuotiaan lapsen huoltaja on äiti, joka voi myös yksin päättää lapsen liittämisestä seurakuntaan. Mikäli tuomioistuin on päättänyt huoltajuudesta toisin, noudatetaan sen päätöstä.

12–14-vuotiaana lapsi saa tulla kasteelle, vaikka kumpikaan huoltajista ei olisi luterilaisen kirkon jäsen. Tällöin tarvitaan vain lapsen oma kirjallinen suostumus.

15-vuotiaat ja sitä vanhemmat voivat tulla kastetuiksi omalla suostumuksellaan saatuaan ensin kasteopetusta seurakunnassaan. 

Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastaminen edellyttää, ettei henkilöä ole kastettu mihinkään muuhun kirkkokuntaan eikä hän henkilökohtaisesti tunnusta muuta kuin kristinuskoa. Poikkeuksena ovat täysi-ikäiset henkilöt, jotka on kastettu sellaiseen kirkolliseen yhdyskuntaan, jonka kastetta luterilainen kirkko pitää oikeana. Uudelleen kastaminen on tällöin tarpeetonta.

Joka sen (evankeliumin) uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. (Mark. 16:16)


Tulosta| Sivukartta| In English