Karjasillan seurakunta - Elämää ihmisten kanssa
Oulun seurakuntajaossa vuonna 1966 perustetun Karjasillan seurakunnan nimi viittaa lähihistoriaamme, aikaan jolloin Oulussa viljeltiin maata ja kaitsettiin karjaa ruutukaavakeskustan läheisyydessä.
Tänä päivänä Karjasilta on 35 000 asukkaan moni-ilmeinen kaupunkiseurakunta, joka on toiminnallisesti jaettu kolmeen alueeseen: Karjasilta-Kaukovainio, Kastelli-Maikkula ja Kaakkuri. Kaikilla alueilla on säännöllinen jumalanpalveluselämä ja aluetyöntekijät.
Kasvavassa kaupungissa ja sen sykkeessä seurakunta haluaa olla toiminnan mutta myös levon yhteisö. Se tarjoaa tilan kaikenikäisten avoimelle yhteisöllisyydelle, luovuudelle, etsinnälle, vastauksille, olemiselle ja vapaaehtoiselle vastuunkantamiselle. Seurakunta on todellisuutta sen ihmisten arjessa ja juhlassa.
Kotiseurakunnassasi on paikka Sinulle!
Pyhän kosketuksessa
Seurakuntamme perustehtävä on edistää muutosten keskellä elävän jäsenistönsä hengellistä hyvinvointia. Kasvavassa kaupungissa ja sen sykkeessä seurakuntamme on toiminnan mutta myös levon yhteisö.
Työn ja levon tasapaino on monen kanssakulkijan kohdalla kadoksissa. Arjen vaatimukset ja velvoitteet uuvuttavat. Kristillinen seurakunta kutsuu väsynyttä levähtämään. Ehtoollisjumalanpalveluksissa eli messuissa saamme kuulla alttarilta Mestarin sanat: "Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon". Jumalanpalveluksessa olet pyhän kosketuksessa. Saat levähtää ja tulla ruokituksi Jumalan Sanalla.
Ota kaikissa asioissa rohkeasti yhteyttä kotiseurakuntasi työntekijöihin. Olemme Sinua varten arkena ja pyhänä.
Terveisin
JUHANI LAVANKO
Karjasillan seurakunnan kirkkoherra
Elämää alueilla
Seurakunnassa on kolme kirkkoa, Karjasilta, Kastelli ja Kaakkurin alueella sijaitseva Pyhän Andreaksen kirkko. Seurakuntalaisia palvellaan myös Kaukovainion ja Maikkulan kappeleissa. Tutustu lähialueesi kirkkoon alla olevien linkkien kautta.
Alueesi työntekijät palvelevat sinua kaikissa kirkollisiin toimituksiin liittyvissä asioissa. He ovat käytettävissäsi kun suunnittelet hartaustilaisuutta kotiisi, työpaikallesi, kerhokokoontumiseen tai retken/matkan yhteyteen. Löydät oman alueesi työntekijöiden yhteystiedot alueesi sivulta.
Tutustu kotikirkkoosi!
Karjasillan kirkko, Nokelantie 39
Kaukovainion kappeli, Hiirihaukantie 6
Kastellin kirkko, Töllintie 38
Maikkulan kappeli, Kangaskontiontie 9
Pyhän Andreaan kirkko, Sulkakuja 8
Tietoa seurakunnan hallinnosta sekä tilastotietoa toiminnasta löydät alla olevista linkeistä.
(päivitetty 11/2011 KK)