Karjasillan kirkon alttarivaatteet ja kirjaliinat
Tekstiilitaiteilija Dora Jung (1906–1980) on suunnitellut Karjasillan kirkkoon viisi eriväristä alttarivaatetta ja kirjaliinaa, valkoiset, vihreät, violetit, punaiset ja mustat.
Paramentit tilattiin 1963, samana vuonna kuin kirkko vihittiin käyttöön. Ne on kudottu pellavasta damastitekniikalla taiteilijan omassa kutomossa, Dora Jung Textil, jonka hän perusti Helsinkiin 1930-luvun alussa ja jota hän johti koko pitkän työuransa ajan.
Dora Jung teki mittavan elämäntyön sekä kirkkotekstiilien että taide- ja käyttötekstiilien suunnittelijana ja valmistajana. Hänen tuotannossaan pelkistetty graafisuus vahvistui 1950-luvulta lähtien. Tämä on nähtävissä myös Karjasillan kirkon tekstiileissä, jotka sopivat yhteen pyhäkön modernin arkkitehtuurin kanssa. Niihin on kudottu kirkkovuoden sanomaan liittyviä perinteisiä, mutta hyvin pelkistettyjä, kristillisiä symboleja eri syvyystasoihin selkeitä väritaustoja vasten. Osaa paramenteista koristaa ainoastaan lyhyt raamatunlause.
Punaisen alttarivaatteen kuva-aiheina ovat iankaikkisen elämän symboli kruunu ja rakkauden vertauskuva sydän, joita yhdistää Kristuksen kärsimykseen viittaava orjantappura-aihe. Kruunun alta erottuu tiimalasi, perinteinen katoavaisuuden symboli. Vihreään kirjaliinaan kudotun viinirypäletertun ja samanvärisen alttarivaatteen viinipuuta tai elämänpuuta muistuttavan kuvion voi ymmärtää viittauksena ehtoolliseen sekä Jeesuksen vertaukseen itsestään viiniköynnöksenä, johon jokainen kristitty on oksastettu.
Mustaan alttarivaatteeseen on kudottu punaisella suurikokoinen kirjainyhdistelmä INRI (Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas) Golgatan ristejä kuvaavan aiheen päälle. Valkoisen ja violetin alttarivaatteen ainoina kuva-aiheina ovat lyhyet, yksinkertaisuudessaan puhuttelevat raamatunlauseet: valkoisessa GLORIA IN EXCELSIS DEO (Kunnia Jumalalle korkeuksissa) ja violetissa KATSO JUMALAN KARITSA.
Teksti: Kirsi Schali