Saarna 3. su loppiaisesta 2011, kristittyjen ykseyden rukousviikon päätöspäivä, luottamushenkilöiden tehtävään siunaaminen
Hän on maailman pelastaja. Samarialaisen pikkukaupungin asukkaiden tunnustuksessa on voima, joka näynomaisesti räjäyttää ja repii rikki esteet ja muurit, joita me ihmiset rakennamme toistemme välille. Tunnustuksen väkevä voima piirtää silmieni eteen vahvan näyn siitä, kuinka vaikkapa Betlehemin kaupunkia ympäröivä, palestiinalaisia juutalaisista eristävä kahdeksan metriä korkea muuri sortuu sanan voimasta. Ihmisten erotteleminen hyviin ja pahoihin, oikeisiin ja vääriin syntyperän, uskonnon, ihonvärin tai kaupallisen hyödyn perusteella ei ole vain historiaa vaan myös nykyaikaa, ei pelkästään jossakin kaukana Afrikassa tai Aasiassa, vaan myös meillä kotoisessa Euroopassamme.
Hän on maailman pelastaja. Tämä on käsittämättömän vahva tunnustus ihmisiltä, joiden oma elämä rajoittui maantieteellisesti kapealle kaistaleelle, Garissimin vuoren läheisyyteen.
Samarialaiset ovat sekakansa, joka alkoi muodostua 8. vuosisadalla eKr. Assyrialaiset valtasivat alueen vuonna 722. Vain osa väestä vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Maahan jääneet israelilaiset solmivat avioliittoja sinne siirretyn pakanaväestön kanssa. Kun pakkosiirtolaisuuden aika päättyi, vanhan liiton tiukat profeetat Esra ja Nehemia vaativat solmittujen liittojen purkamista pakkokeinoin. Samarialaiset nousivat kapinaan. Vastaiskuna vaatimuksille he rakensivat oman temppelinsä Garissimin vuorelle.
Juutalaisten ylimmäinen pappi Hyrkanos tuhosi Garissimin temppelin vuonna 128eKr.
Yhä tänään vuorella on kuitenkin keskeinen asema pienen, vain noin tuhannen hengen samarialaisyhteisön uskonnollisessa ja kansallisessa tietoisuudessa. Samarialaiset asuvat tänäkin päivänä samoilla paikoilla, Sykarin seudulla ja Garissimin vuoren läheisyydessä.
On merkityksellistä, että juuri hyljeksityn vähemmistön edustajat antavat Nasaretin miehelle lisänimen maailman pelastaja. Heissä ilmeni yllättävää henkistä ja hengellistä avaramielisyyttä.
Juutalaisen ei ollut sopivaa seurustella samarialaisen kanssa saati juoda samasta astiasta. Vapahtaja ei tällaisista säädöksistä piitannut. Ennen kylään saapumista ja yövieraaksi asettumista hän keskusteli pitkään ja hartaasti samarialaisen naisen kanssa Sykarin kaivolla. Hän myös joi naisen kanssa samasta kiposta. Keskustelu kirkasti naiselle, että Jumalaa saa lähestyä missä ja milloin vain. Ei ole mitään väliä sillä, rukoillaanko häntä Garissimin vuorella vai Jerusalemin temppelissä. Oleellista on, että oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa.
Tänään on kansainvälisen kristittyjen ykseyden rukousviikon päätöspäivä. Ekumeenisessa liikkeessä tehdään työtä eri kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen keskinäisen yhteyden vahvistumiseksi. Työ ei ole ollut aivan tuloksetonta. Lokakuun viimeisenä päivänä vuona 1999 luterilaisen maailmanliiton ja roomalaiskatolisen kirkon edustajat allekirjoittivat yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista Saksan Luther-kaupunki Augsburgissa. Julistuksessa luterilaiset ja roomalaiskatoliset tunnustavat yhdessä, että yksin armosta, uskossa Kristuksen pelastavaan työhön eikä oman ansiomme perusteella, Jumala hyväksyy meidät ja me saamme Pyhän Hengen, joka uudistaa sydämemme ja varustaa ja kutsuu meidät hyviin tekoihin.
Yhteisellä julistuksella kumottiin joukko 1500-luvun oppituomioita. Edistysaskelista huolimatta kristikunnan jakautuminen aiheuttaa kipua. Ehtoollisyhteyden puuttuminen, erityisesti perheiden sisällä, on kipeä asia. Jokavuotinen ykseyden rukousviikko muistuttaa yhä uudestaan Vapahtajamme rukouksesta, ”että he kaikki olisivat yhtä”. Ehkä – vielä joskus – jonakin päivänä – unelma toteutuu. One day, kuten ihmisoikeustaistelija, marttyyrikuoleman kärsinyt baptistipappi Martin Luther King rohkeasti julisti. Ei ole sattuma, että monet hylkiöiksi itsensä kokevista ovat historian eri vaiheissa ottaneet Jeesuksen ilosanoman avosylin vastaan. Marginaaliin eri syistä työnnetyt ovat kokeneet Mestarin seurassa merkillisen vapauden ja hyvän olon tunteen. Minulla on viimeinkin ihmisarvo. Olen hyväksytty, koska olen Jumalan luoma ja Kristuksen lunastama. Ei ole sattuma, että ensimmäinen kristitty veritodistaja, marttyyri Stefanos, jonka muistoksi vietämme Tapaninpäivää, oli taustaltaan samarialainen.
Jotkut ensimmäisistä kristityistä valitsivat vaihtoehtoisen elämäntavan. He vaelsivat profeetallisina merkkeinä aikalaistensa keskuudessa. Jotkut olivat käyneet kirkastusvuorella yhdessä Mestarin kanssa He eivät jääneet vuorelle. Kokemus siitä, että Kristus on maailman pelastaja, ajoi Galilean kalastajat liikkeelle. Heille oli kirkastunut, että Jeesus, Pelastaja, on jokaista varten. Työnäky nousi seuraamisesta. Jeesuksen toiminnassa innoitti ennakkoluulottomuus ja vapaus. Sanoma puhkoi itsestäänselvyyksiä. Se pysäytti, hätkähdytti ja tavoitti ihmisen sisimmän tässä ja nyt. Nasaretin mies toimi armollisesti köyhien ja uskonnollisesti halveksittujen parissa. Hän kutsui seuraajikseen monenkirjavaa väkeä. Hän osallistui täysillä ihmisten arkeen ja juhlaan, iloon ja suruun. Hän aterioi syntisten kanssa. Jeesus selvensi Jumalan valtakunnan tarkoitusta omalla esimerkillä ja käytännön toimilla. Mestarin seuraaja, apostoli Paavali, taisteli pakanoille oikeuden tulla hyväksytyksi täysivaltaisina kristillisen seurakunnan jäseninä ilman ympärileikkauksen vaatimusta. Me suomalaiset kristityt kuulumme joukkoon, jolle Paavali taisteli kotipaikkaoikeuden. Tästä taustasta nousee suunnaton ilo ja kiitos maailman Pelastajasta. Olemme seurakunnassa omassa kodissa. Olemme perheen jäseniä. Olemme Jumalan lapsia. Emme ole vieraita ja muukalaisia. Kristuksen kirkossa riittää tilaa kaikille. Kaikille on paikkoja, vaikka luottamushenkilöksi valitaankin vain joitakin harvoja.
Meidän tehtävämme tänään on kysyä mitä ilosanoma keskuudessamme merkitsee? Tässä työssä toistemme arvostamisen ja kunnioittamisen sekä keskinäisen yhteyden perusta on erilaisuuden hyväksyminen. Kristuksen kirkon ykseys ei ole samanlaisuuden, vaan erilaisuuden ykseyttä. Näin on ollut Uuden testamentin ajoista lähtien. Apostoli Paavali julistaa: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal 3:26-28). Kristinuskon radikaali, siis juuriin menevä sanoma toteutuu yksilöitä unohtamatta ponnistelussa kokonaisten ihmisyhteisöjen hyvän elämän eteen. Hyvään elämään sisältyvät ihmiselämän kaikki ruumiilliset, henkiset ja hengelliset tarpeet. Kutsu kuuluu: ”Lahjaksi olette saaneet. Lahjaksi antakaa”. Liikkeelle on lähdettävä lähteeltä. Lähteellä olemme, kun kohtaamme Herramme pyhällä aterialla. Olemme yhteydessä häneen ja hänen kauttaan toinen toiseemme. Saamme voimia kohdata lähipiiri, perhe ja suku. Sitten seuraavat kotipaikkakunta, maakunta ja isänmaa. Sitten on vuorossa oma maanosa ja lopulta koko ihmiskunta. Kristinuskon aidolla tavalla hapattamassa yhteisöllisyydessä huomioimme nämä kaikki tasot.
Kristinusko on ollut globaali, maapalloistunut jo vuosituhansia ennen kuin tuo muotisana tuli meidän tietoisuuteemme. Hyvä sanoma koskettaa koko ihmiskuntaa, mutta myös koko luotua maailmaa. Siis myös kaikki ne ympäristöteot, jotka eheyttävät tätä haavoitettua planeettaa, ovat Jumalan mielen mukaisia rakkauden tekoja. Pienet teot ja pienet askeleet kantavat pitkälle, kun niillä on Jumalan siunaus. Näin saamme olla työtovereina mukana Jumalan taloudenhoidossa.
Juhani Lavanko
Karjasillan seurakunnan kirkkoherra