Saarna Karjasillan kirkossa 18.9.2011, 14. sunnuntai helluntaista

Ei se riitä. Sinun pitää olla parempi, osaavampi, kyvykkäämpi. Pitää olla näyttöä. Sinun pitää olla täydellinen.

Keskuudessamme on kohtuuttomilla vaatimuksilla jo lapsena nujerrettuja ihmisiä. Heillä on vahva usko omaan lahjattomuuteen. En osaa piirtää. En osaa laulaa.

Miten on aikuisten maailmassa? Globaali kilpailu markkinoista on saattanut oululaiset teknologiayritykset ahtaalle. Epäedullisen maantieteellisen sijainnin ja korkeiden kustannusten vuoksi oululaisten pitää olla kaikessa kilpailijoita merkittävästi parempia. Muuten emme maailmalla pärjää. Alati koventunut tuloskilpailu on johtanut tilanteeseen, jossa edes huippuosaaminen ei takaa työpaikan säilymistä kotikaupungissa. Päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen jatkuva epävarmuus omasta ja perheen hyvinvoinnista ahdistaa ja vetää mielen synkäksi. Vaatimukset ja velvoitteet painavat päälle.

Miten tähän piinaan sopii huipennus, joka kokoaa vuorisaarnan ylevät ihanteet: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

”Olkaa siis täydellisiä” Eikö vähempi riitä. Ei se riitä. Pitää olla täydellinen.

Mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo näin? Onko kehotus ankara vaatimus ja laki vai onko se vapauttava ilosanoma? Miten ihmeessä joku voi uskaltautua seurakunnan vapaaehtoiseksi vastuunkantajaksi jos pääsyvaatimuksena on täydellisyys?

Meidän on pysähdyttävä kysymään, mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän puhuu täydellisyydestä?

Aivan aluksi on selvitettävä, mitä sana täydellinen merkitsi ajan uskonnollisessa kielessä. Jeesus varttui juutalaisessa kodissa. Kaikki hänen ensimmäiset opetuslapsensa ja myös muut kuulijat olivat juutalaisia. Hän puhui kieltä, jota he ymmärsivät. Tässä ympäristössä sanalla täydellinen oli vakiintunut merkitys juutalaisen lain oppisanastossa. Se tarkoitti täydellisyyttä lain noudattamisessa. Lakiin sisältyvät ankarat puhtaussäädökset. Otan esimerkin kolmannesta Mooseksen kirjasta. Yhdennessätoista luvussa ohjeistetaan näin: ”Minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä, ja siksi teidän tulee pitää itsenne puhtaina ja pyhinä. Älkää siis saattako itseänne epäpuhtaiksi koskemalla mihinkään maassa liikkuvaan pikkueläimeen”. Näitä saastaiseksi julistettuja pikkueläimiä olivat maamyyrä, hiiri, agamaliskot, gekot, varaanit, sisiliskot, skinkit ja kameleontit.

Jeesus käyttää puheessaan juutalaista oppisanastoa, mutta antaa sille usein uuden sisällön. Ajatuksen epäpuhtaaksi julistettujen ruokien hengellisesti saastuttavasta vaikutuksesta hän kumoaa suorasanaisesti. ”Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä. Se saastuttaa ihmisen.” Esimerkinomaisesti Jeesus listaa pahat ajatukset, väärät todistukset, herjaukset ja paljon muuta. Nämä saastuttavat ihmisen, ei se, että syö pesemättömin käsin (Mt 15).

Ulkonaisen ja pinnallisen sijasta ytimessä on ihmisen sisin olemus. Usein sanomme, että kristillinen usko on sydämen asia. Mestarin opetuksen valossa tämä on raamatullinen tulkinta. Kristillinen usko on sydämen asia.

Pekka Simojoen sanoittamassa Nuoren seurakunnan veisussa lauletaan: ”Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.
Voiko Jeesus päästä asumaan itseriittoisen, kaikin puolin mitat täyttävän, itsensä täydelliseksi kokevan ihmisen sydämeen? Vastaus on eittämättä kyllä! Mutta ensin täytyy jotakin tapahtua. Täydellisen on suostuttava heikkouteen ja keskeneräisyyteen.

Olkaa täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Aavistamme jotakin siitä, mitä Jeesus tällä kehotuksella tarkoittaa, kun pysähdymme miettimään apostoli Paavalin omakohtaisesta kokemuksesta nousevaa, näennäisesti ristiriitaista, paradoksaalista lausumaa. ”Heikkona minä olen voimakas, aiemman Rtun suomennoksen mukaan ”Kun minä olen heikko, minä olen väkevä” (2 Kor 12:10). Paavali alleviivaa, että se salattu voima, josta hän kokee olevansa osallinen, ei ole lähtöisin hänestä itsestään, vaan Jumalasta. Kun Jumala saa tehdä meissä työnsä, tulee itseriittoisesta, kaiken osaavasta ja kaiken tietävästä vaatimaton ja nöyrä. Nöyryydestä nousee kiitollisuus Jumalalle kaikista lahjoista.

Jotain tällaista on se täydellisyys, jota Jeesus kehottaa meitä tavoittelemaan. Se on luottamista Jumalaan ja hänen hyvyyteensä.
Ihminen, joka turvaa Jumalaan, uskaltaa heittäytyä kohtaamaan avoimesti kaikenlaiset lähimmäiset, jopa vihollisen. Täydellisessä luottamuksessa Jumalaan ei ole pelkoa. On vain rakkautta, joka sulkee vihollisenkin syleilyynsä.

Jeesuksen vuorisaarnassa kuuluu toisen maailman ääni. Se on se taivaan ääni, josta laulamme keskitysleirillä vuonna 1945 hirtetyn pappismiehen, Dietrich Bonnhoefferin sanoittamassa virressä 600. ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.” Se on taivaan ääni. Tässä maailmassa sille ei tahdo löytyä sijaa. Ja kuitenkin juuri tämä maailma, juuri me täällä ja kaikkialla maailmassa, olemme ihmisiä, joita Jumala rakastaa. Hänen laupeutensa ei ole kaunis teoria, vaan toimintaa. Armahtaminen on tekemistä. Jumalan työvälineitä tässä toiminnassa olemme me, ihmiset. Hänellä on käytössä meidän kätemme ja jalkamme, meidän päämme ja sydämemme. Oppi-isämme Martti Luther ilmaisee asian iskulauseella, ”kristityn tehtävä on olla lähimmäisensä Kristus”.

Tässä valossa on aina kysymys selän kääntämisestä Kristukselle, kun torjumme lähimmäisen, jonka auttamiseen tarjoutuu mahdollisuus.
Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Tämä Jeesuksen kutsu on sekä lakia että evankeliumia. Tosi elämässä lähimmäisen rakastaminen on usein vaivalloista. Se on raskaiden vaatimusten ja velvoitteiden täyttämistä. Tämä on lakia.

Samalla kutsu täydellisyyteen on kuitenkin myös kaikesta suorittamisesta vapauttava ilosanoma. Se on kutsu: Elä täysillä osallisena Jumalan lahjoista. Lahjoja riittää. Ne eivät lopu kesken. Hitusessa rakkautta on voimaa enemmän kuin säkillisessä pahaa. Rakkaus lisää rakkautta.

Paradoksaalisella, näennäisesti ristiriitaisella tavalla Jeesuksen kutsu täydellisyyteen merkitsee omaan keskeneräisyyteen suostumista. Jeesuksen kutsu merkitsee suostumista epävarmuuteen ja riskien ottamiseen hyvän elämän puolesta. Leiviskät eivät näet ole maahan kätkemistä varten, vaan käytettäväksi.
Jeesus kutsuu kanssaihmisyyteen, osallisuuteen ja jakamiseen, elämiseen ja kuolemiseen yhdessä Jumalan kanssa. Osallisuuteen ja jakamiseen sisältyy omasta luopumista. Ja kuitenkin juuri osallisuus ja jakaminen tekevät elämästä kokonaisemman. Tässä kaikessa toteutuu rakkauden lainalaisuus, antaessaan saa ja kadottaessaan löytää. Enemmän kiitollisuutta. Enemmän iloa.

Juhani Lavanko, Karjasillan seurakunnan kirkkoherra