Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Jouluajan hartaus Karjasillan kirkossa 19.12.2011

Kalevan sunnuntailiitteessä oli tänään kuvaus Betlehemin joulusta. Miehitetty kaupunki on kahdeksan metriä korkean muurin ympäröimä. Ränsistynyt kaupunkipahanen sopii huonosti hopealla ja kullalla kehystettyyn kiiltokuvajoulukorttiin.


Omalla Betlehemin matkallani, siitä on jo reilu 10 vuotta, tapasin paikallisen luterilaisen seurakunnan kirkkoherran Mitri Rahebinin. Paikallisia oloja kuvatessaan hän sanoi, että pyhässä maassa ei ole enää kristittyjä, jos kehitys jatkuu nykyisellään. Tänään tiedämme, että kristittyjen exodus on kiihtynyt. Rauhan kaipuu ajaa pois näköalattomuuden ja väkivallan keskeltä.

Oma luterilainen kirkkomme järjesti viime viikolla Helsingissä ihmisoikeusfoorumin. Tilaisuudessa puhunut Turun piispa Kaarlo Kalliala muistutti, että Jeesuksella ei ollut meikäläisen, vaan muukalaisen identiteetti.

Jeesus kuvaa omaa muukalaisuuttaan: Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta ihmisen pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi.
Matteuksen evankeliumi kertoo pyhän perheen paosta Egyptiin heti kohta Jeesuksen syntymän jälkeen.

Betlehem ei ole idylli tänään. Mutta Betlehem ei ollut idylli myöskään 2000 vuotta sitten.

Jeesuksen syntymän arkiset puitteet eivät ole sattuma. Ne ovat Jumalan valinta.

Jumala valitsi eläinten syöttökaukalon. Tallin tuoksulla hän kertoo, että hän sitoutuu luotujensa aikaan, historiaan ja elämänkaareen. Syöttökaukalon lapsi on veljemme.
Jouluna Taivaan Isä tahtoo kertoa sinulle: ”Olen ystäväsi, minä välitän sinusta. Sinä olet minun luomukseni. Minä olen kutonut sinut äitisi kohdussa. Minä olen lunastanut sinut Poikani Jeesuksen kalliilla verellä. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju. Olen sinun armahtajasi. Älä pelkää. Sinä olet minun. Et ole minulta kadoksissa etkä hukassa.”

Enkelten viesti kuuluu: ”Sinulle on tänään syntynyt Vapahtaja”.

Ilosanoma on taivaallisen Ystävän tervehdys. Se synnyttää oikean joulun meidänkin juhlaamme ja arkeemme.

Juhani Lavanko
Karjasillan seurakunnan kirkkoherra

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi:   
Kommentti:   
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.

Tulosta| Sivukartta| In English